Ei kurjuutta kummempaa

Onnenhetkiä 2.9 Mons

Vaikka ystäväni Suomessa toisensa jälkeen ovat yrittäneet vakuuttaa, että tällä hetkellä Suomessa eletään syksyä jopa tavanomaista sietämättömissä olosuhteissa, en voi väittää että täällä menisi yhtään sen paremmin. Jos Suomessa sataa koko ajan, niin täällä, on alkamassa satamaan, sataa tai on juuri satanut. Katsoin tänään sääennusteita kuukauden eteenpäin toiveekkaana siitä, että tulevaisuus näyttäisi valoisammalta ja tulin samantien katuma päälle.

Kuten me kaikki tiedämme, kurjuus ei yleensä saavu elämäämme yksin. Kun elämme kurjuuden perioidia, on täysin turha yrittää täyttää mieltä positiivisilla ajatuksilla. Elämäntapaoppaiden " nauti elämän pienistä iloista"- vinkit voivat vain pahentavaa asiaa ja oma tekopyhyys alkaa raivostuttaa, " onneksi näillä uusilla kumisaappailla joissa ei ole reikiä sentään kelpaa tallustella mudassa!", " suomessa kyllä on asiat huonommin, on oltava onnellinen kun täällä sataa vaakatasossa, kun on sentään kolme astetta lämpimämpää".

Roublard D'Auriac

Ja sitäkin, että Ranskassa virkamiestasolla ollaan vähän byrokraattisia, tulisi ajatella positiiviselta kannalta, koska ollaanhan täällä muuten niin mukavia. Suomen Kelassa saat paperisodan lisäksi asioida sitruunadietillä elävien naishenkilöiden kanssa, joiden taitama suurin kohteliaisuus on sanoa päivää, jos sitäkään. Ei vaan, kaikesta ihanuudestaan huolimatta Ranskassa käytännön asioiden, saatikka ohjastalisenssin ajaminen on hermoille todellista, armotonta ja rankkaa sotaa!

Lähes yhdeksänkuukautta sitten saavuin Ranskaan haaveenani päästä ratsastamaan tässä maassa kilpaa. Jäähdytin opinnot ja jätin jälleen kaiken Suomeen, haaveenani vain ratsastaa ja antaa itsestäni ihan kaikki ja vielä sekin mihin en edes tiennyt pystyväni. Koko aikana täällä, en ole elänyt yhtäkään helppoa päivää, mutta tahto kohti päämäärää vei niin kovaa, että olin valmis kestämään ihan kaikkea. On treenattu hevosia talven viimaassa, kesän paahtavissa helteissä, jatkettu treenaamista vaikka sattuu, polvet on verillä ja käsi murtunut, on ajettu tuhansia kilometrejä, oltu kuolemanväsyneitä, haluttu antaa periksi, mutta aina heikoilla hetkillä olen miettinyt että unelmia ei koskaan jätetä.

Taistelua, Thebaide<3

Kolme viikkoa sitten oppilaslisenssin piti olla taskussa ja Ranskan raviratojen debyytit tehty. Mutta ei. Kaikki paperiasiat oli hoidettu, tilattu Suomesta kaikki syntymätodistuksesta rikosrekisteriotteeseen ( ihan oikeasti!). Mutta ei, aina kun luulimme että kaikki oli hoidossa, niin Ranskan raviurheilun keskusjärjestö keksi aina uusia papereita tai uusia ongelmia ratkottavaksi. Menemättä yksityiskohtiin, tällä hetkellä ratkotaan ongelmaa siitä, että olenko mahdollisesti ollut rekisreitynä juuri oikealla tavalla papereille koko Ranskassa oloaikani, ja jos en niin koko homma lähtee alusta. Ja tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä että näin tulee käymään.

Pahimmasta pettymyksestä ja itsesäälistä on jo päästy yli, mutta kieltämättä  tämä kaikki syö naista. Kun antaa kaikkensa ja vielä enemmän, ja kun unelmat leimataan mahdottomiksi. Tällä hetkellä ratsastusmotivaatio on nollassa ja kova pohdinta käynnissä siitä, mitä tästä eteenpäin. Monté on suurisuuri intohimoni ja olen jo ehkä jollain tavalla osoittanut, että sen eteen olen valmis tekemään melko paljon. Toisaalta jos ajattelen, että tästä mahdollisesti vuosi eteenpäin täällä, kilpailematta, ei varsinaisesti houkuttele kaiken tämän jälkeen. Niin suuri intohimo kuin ratsastaminen onkaan minulle, tiedän myöskin sen, ettei se koskaan tule olemaan ammatti minulle. Suomessa odottavat opinnot, jotka aijon suorittaa loppuun, mutta Suomeen paluu ei tunnu sekään omalta ajatukselta tällä hetkellä.

Voitte kuvitella kuinka hauskalta tuntuu ratkoa näitä ongelmia kun ulkona on koko ajan harmaata, kuljet työpäivät märissä vaatteissa kylmissäsi ja se syy mikä ennen auttoi jaksamaan on nyt ehkä poissa. Saatan kuulostaa todella dramaattiselta, kukaanhan nyt ei sentään ole kuollut. Veikkaisin kuitenkin, että olo on vähän niinkuin jääkiekkoilijalla, jolle on kerrottu että urasi on nyt sitten ohi.

Seuraaville Ranskaan tulijoille antaisin kultaisen vinkin, mikäli mielii kilparadoille, ottakaa tarkasti asioista selvää, vaikka se tuntuisikin turhalta nipottamiselta. Miettikää tarkkaan asioita pitkälle tulevaisuuteen ja pitäkää huolta, että olette papereilla töissä ja olkaa kärsivällisiä.

Sen verran hyviä uutisia kertoisin, vielä lopuksi, että tästä kaikesta huolimatta se lohduttaa hieman, että Belgiasta on nyt napsittu kolme voittoa ja nimi komeilee Belgian ranking listan kolmosena! Viikko sitten käytiin kilpailemassa Oeillet de Phensin kanssa Saksan Gelsenkirschenissä, tuloksena neljäs sija ja hieno kokemus. Ensi sunnuntaina starttaamme Oeillet kanssa jälleen Belgian Kuurnessä, täytyy toivoa että vanha ruuna piristäisi jälleen vähän synkkää mieltä! :)