Sous le soleil

On aika upeaa kun on maaliskuun kahdeskymmeneskuudes päivä ja sitä kuvittelee elävänsä vähintäänkin toukokuun loppua. Säällä ja auringolla on kummallinen vaikutus ihmisen mieleen ja perspektiiviin tarkastella asioita. Tämän maan ilmasto on ollut mulle ihan ehdottomasti parasta mielen terapiaa.

Hiirijahdin välissä on hyvä levätä

Eilen Mauqaenchyn raveissa kilpaili montélähdössä ruotsalainen hevonen nimeltä Hot Star, satulassaan Ruotsin vuoden ykköskuski Åsa Svensson. Valjakko on tehnyt Ruotsissa tappiotonta jälkeä, mutta eilen oli valitettavasti laukkapäivä. Nostan kuitenkin hattua Åsalle joka hallitsi ranskalaisen voltin ja lähdön heti ensimmäisellä kerralla, kun omalla kohdalla se tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, vaikkakin jotakin harjoituskertoja on jo suotu. Åsa yöpyi täällä meidän luona ja tuli aamulla ennen lentoa tallille ratsastamaan. Ruotsalaisratsastajan reaktio oli kutakuinkin samanlainen kuten minun ja monen muun montévieralijan : " Apua, mä luulin osaavani edes jotain, ja nyt musta tuntuu että en edes ymmärrä montésta yhtään mitään! Tänne on pakko päästä takaisin oppimaan lisää!"Åsa oli mahtava uusi tuttavuus, ystävällinen ja jalat tiukasti maassa kulkeva ruotsalaisnainen. Ruotsin montéhistorian alusta alkaen mukana olleen ratsastajan, joka on ajanut urallaan yli sata voittoa, ei tarvitsisi lainkaan nöyristellä ansioitaan .

Keskustelimme lenkillä Philippen ja Åsan kanssa kuinka tämä laji vaatii sitkeyttä ja kestävyyttä. Kuten Philippe sanoi, että näin kauniina kevätpäivänä mukavalla hevosella ratsastaminen on kuin mielen ravintoa, mutta todellinen sitkeys testataan talviolosuhteissa, kylmässä viimassa ja sateessa kun lihaksiin koskee ja varpaat on jäässä, ja tekisi mieli vaan heittää ohjat tiskiin. Niin Suomen tytöt, me taidetaan sittenkin olla niitä todellisia montésankareita. Ranskalaiset jockeyt eivät edes osaa kuvitella miltä tuntuu päästellä kilpaa mittarissa kaksikymmentä viisi pakkasta, kaikki raajat jäätyneenä pullaavalla hevosella ja ajatella että tämän jälkeenkö kokovartalo amputoitavaksi? Ehkä meidän tyylinäytteet eivät täysin aina mene ranskalaisen oppikirjan mukaan, emmekä pomppaa kun vieterit vauhdissa hevosen selkään, mutta ranskalaiset eivät voi missään olosuhteissa tulla väittämään etteikö meiltä löytyisi tarpeeksi sisua tähän lajiin!

Muistoja Belgiasta :)

Toinen aamun keskustelun aihe liittyi Philippen erityisalaan, "erikoisiin hevosiin". Philippe kertoi kuinka tärkeää on oppia ratsastamaan hankalia hevosia jo ratsastajan montéuran alkutaipaleilla. Kerroin naureskellen Åsalle kuinka Philippen luona ainakaan tämä osa-alue ei jää puutteelliseksi ja kuinka välilä joutui irvistelemään ja jopa vähän pelkäämään, että pysyykö kyydissä tai pysähtyykö juna tällä kertaa. Seuraavan hevosen kohdalla päästiinkin suoraan asiaan. " Ota tämä seuraavaksi. Tämä tamma on hullu, mutta iskea suojia jalkaan niin katsotaan kuinka maisemat vaihtuu satulasta". Lämmityksen jälkeen ajattelin että tämähän on mitä mukavin hevonen. Siirryimme hiittiradalle ajamaan ensimmäisen hiitin. Matkan edetessä alkoi ratsastajan naama punottaa. Välillä mentiin ravia, välillä laukkaa ja välillä lennettiin ilmassa.Vaikka olimme pidentäneet lähtiessä jalustimia jouduin tosissani tekemään töitä että pysyisin satulassa.

Seuraavaksi siirryimme hiittisuoralle jossa totuus sitten viimeistäänkin valkeni. Täydestä vauhdista tallin kohdalla pam laukalle ja kamikaze hyppy ulos radalta. Hiittisuoran päässä tamma järjesti kääntyessä samanlaiset esitykset ja kun vihdoin päästiin punaiselle hiekalle, samanlainen temppu uloskäynnin kohdalla ja holtionta laukkaa vinossa, ylös, alas, sivulle ja kohtaus taas hiittisuoran päässä.Tilanteen todellista laatua on hankala kuvailla, mutta ehkä ensimmäistä kertaa elämässä oli sellainen olo että mä en halua olla tämän hevosen selässä enää. Vielä kun oli tarkoitus kiristää sekkia, ja tamma sai sen riuhdottua irti kokonaan, jonka jälkeen oli enää mahdotonta saada sitä takaisin. " Allez, c'mon uudestaan" Philippe huusi, ja saatiin yksi suora hiljaisessa vauhdissa mentyä jotenkuten turvallisesti kunnes taas jälleen, hiittisuoran päässä tamma otti ohjat omiin käsiinsa ja pyöri kuin hyrrä holtittomasti ympäriinsä. Philippe onneksi pelasti tilanteen ja käski tulla alas satulasta ja vaihdoimme vauhdissa satulasta kärrynpenkkiin ja toisin päin. Philippellä tamma tietysti toimi pienen kurinpito oppitunnin jälkeen paremmin, ja itsellä oli puolestaan surkea luovuttaja olo, mutta jos totta puhutaan en olisi halunnut enää istua yhdenkään vedon verran tämän hevosen selässä. Hevosen nimi ei voisi kantajaansa paremmin kuvata " Tuulimylly".

Myönsin Philippelle, että mulla ei ole tarpeeksi rohkeutta ratsastaa tällä hetkellä tammaa ja että olin pahoillani siitä. Ajattelin, että vastauksena tulee jotain vähemmän mukavaa, koska Philippen oma motto taitaa kuulua, että satulaan takaisin vaikka hautakiven uhalla. Philippe kuitenkin tokaisi " Älä huoli, tämä on lehmä pahinta laatua ja on tosi vaarallista kun ne yrittää täydestä vauhdista ulos radalta. Kyllä sinäkin opit vielä ojentamaan tällaisia hevosia". Huokaisin helpotuksesta, mutta tässä taas pieni muistutus itselleni, että kuinka alkutaipaleilla tässä kaikessa vielä ollaan. Kuten Philippe aikaisemmin aamulla oli maininnut, kun hallitsee hankalat hevoset, osaa varmasti ratsastaa, varsinkin kun kohdalle sattuu joskus "normaali yksilö". Niinpä seuraava ratsu, Source- tamma, joka yleensä on "hieman" hermostunut ja painaa " vähän" vasemmalle ohjalle tuntui edelliseen verrattuna vähintäänkin BMW:ltä.

Viimeisten viikkojen aikana luonamme vieraili myös eräs nuori montéharjoittelija tyttö Ruotsista. Tyttö oli hyvin hoikka ja hentoinen, mutta sitäkin voimattomampi. Tämä herätti tallillamme kiihkeää keskustelua montéohjastajien fyysisestä kunnosta. Vaikka kyseinen tyttö oli hyvin herttainen ja ratsastanut Ruotsissa jo joitakin lähtöjä kilpaa piti Philippe välittömästi tytölle tiukan puhuttelun. Philippen mukaan hänet tulisi määrätä kilpailukunnottomaksi ja vaaralliseksi kanssakilpailijoilleen. Kukaan ei tarkoittanut tytölle mitään pahaa, mutta Philippen mielestä oli järkyttävää kuinka ratsastaja, joka ei hallitse tallin laiskinta hevosta kahden vedon ajan satulasta tai väsyy kahden kierroksen jälkeen hölkkälenkillä, on saanut ylipäätänsäkin ajoluvan. Kävimme kaikki yhdessä rakentavaa keskustelua niin kyseisen tytön kuin muidenkin ratsastajien lihaskunnosta ja harjoittelusta ennen kilpailemisen aloittamista. Tällä kertaa ei päästy hiomaan kyseisen ratsastajan tyyliä, mutta sitäkin enemmän kotiläksyjä Ruotsiin :).

Kotimatkalla juostaan junien kanssa kilpaa

Ranskassa valmentaja myöntää lisenssin oppilailleen ja on myös näin vastuussa, että oppilasratsastajalla on niin lähtötilanne kuin lihaskuntokin hallussa. Tällöin vain harvoissa tapauksissa radoille pääsee karkaamaan rapakuntoisia ratsastajia. Olen Philippen ja Fian kanssa täysin samaa mieltä asiasta, että Pohjoismaissakin montératsastajien kuntoa tulisi kontrolloida jollakin tasolla. Vaikka suurin osa ratsastajista ymmärtää lajin fyysisen rasittavuuden ja kunnon rakentamisen tärkeyden, välillä joukkoon tupsahtaa myös  tapauksia, joilla ei voimat riitä pidellä ohjille painavaa hevosta, saatikka kannatella itseään satulassa. Tällaiset kuntoaan yliarvioivat ratsastajat ovat sekä häiriöksi hevoselleen, mutta myös vaarallisia kanssakilpailijoille.  Esimerkiksi Englannissa amatöörilaukkaohjastajan lisenssin saamiseksi on läpäistävä kuntotesti, johon kuuluu juoksuosuus, sekä erillinen lihaskuntotesti kuntosalilla.

Thomas Levesque

Muuten tänne maaseudulle kuuluu sitä samaa. Päivät seuraa toisiaan, toisinaan kävelemme ja juoksemme Erican kanssa tallilta kotiin ja olemme ikuisuus dieetillä, johon kuuluu mm. jäätelö viisi kertaa viikossa :). Philippe on jaksanut muistuttaa viimeiset kaksi viikkoa kuinka iso takapuoli allekirjoittaneella on ja kuinka paljon sutjakammin sujuisi hevosen selkään hyppääminen jos en söisi koko ajan. Viime lauantaina pohdimme naapurin Thanguyin kanssa ( kyllä vain, se laittoman hyvännäköinen poika) hevosia ajellessa erilaisia laihdutusmetodeja. Thanguyin ongelma on se, että hän on venähntänyt vähän liian pitkäksi ja sen myötä oppilaslähtöihin painoa tulee satulaan aika lailla. Toisaalta saman keskustelun aikana selvisi, että vuoden ykkös oppilasjockey Thomas Levesque ratsastaa 69kg painolla ja hyvin näyttää hevoset kulkevan, vaikkakin sukunimikin avaa jonkin verran tietä menestykseen.




Kerroin sitten jälkikäteen Philippele, että olin saanut hyviä laihdutusvinkkejä Thanguyilta, johon Philippe tokaisi " Mutta Anna! Onko sulla päässä jotain vikaa? Luuletko sä oikeasti olevasi lihava!". Joo-o, en ehkä ennen mutta jostain syystä täällä on aina välillä alkanut tuntua, että muistutan vähintäänkin rantakalliolla makaavaa hyvin silakoita syönyttä saimaannorppaa.

Safe driving in Paris

Viikonloppuna pyörähdin taas Pariisissa ja voi tätä rakkautta kyseistä kaupunkia kohtaan. Mulle on taitanu muodostua pyhiksi perinteeksi lounaat ja kahvilakäynnit Chateletin kaupunginosassa. Alkujaan en jaksanut mennä koskaan RER-junalla pidemmälle, mutta nykyään, varsinkin sunnuntaisin kyseisestä kaupunginosasta löytyy kaikkea, kulttuuria, aukiolevia kauppoja, paljon kahviloita ja ravintoloita ja jos tekee mieli turistirysään, niin Champs Elyseelle kävelee hetkessä.Ja vielä ehdottomasti kaupungin parhaimmat jäätelöpaikat!

Kotimatkalla navigaattori oli päättänyt, että nyt on aika pienen maalaissightseeingin. Välillä loppui usko kotiinpaluusta kun ranskalainen naisääni ohjasi Poloa pitkin pieniä kinttupolkuja peltojen keskellä eikä tarkasta sijainnista ollut aina oikein tietoa. Toisaalta upena päivänä, kun ei ollut mihinkään kiire oli upeaa ajella ja ihastella mahtavia seutuja.

Toinen koti. Polo <3

Kuukauden päästä odota pieni lomamatka koti-Suomeen. Mahtavaa poiketa kotona, vaikka koti-ikävää ei ole täällä ehtinyt vielä potemaan. Harmittavasti Finlandia-ajo jää väliin, kun kutakuinkin koko muu väki tästä taloudesta matkaa silloin Helsinkiin,  jonkun on siis pidettävä täällä päässä putiikkia pystyssä. Onneksi Ypäjän paikallisravit korvaavat tietysti Finlandia ravien tunnelmat.
Siispä lomaa odotellessa, ja näin ilmoilla hemmoteltu tilaisi sitten Suomeenkin kaunista kevät säätä!

Kilpailukauden avaus Belgiassa

Vihdoinkin se tapahtui! Nimittäin ensimmäinen oikea startti täältä Ranskasta käsin, nimittäin eilen Belgiassa Kurnen raviradalla. Belgiaa ja Ranskaa ei voi ehkä raviurheilun kannalta täysin rinnastaa toisiinsa, mutta tästä huolimatta olen järjettömän iloinen että pääsin vihdoinkin ajamaan taas kilpaa!

Torstaina aamulla seisoimme Philippen kanssa kävelykoneen edessä ja odotimme sen pysähtymistä, kun Philippe tokaisia yhtäkkiä " Mun ei pitäisi ehkä vielä kertoa sulle tätä, mutta sä ajat sitten sunnuntaina Belgiassa Taekwandolla kilpaa". " Ai ajanko??", " Joo, mutta nyt rauhtotut heti! Kaikki on ihan niinkuin normaalistikin! Arvasin että olis pitänyt kertoa vasta sunnuntai aamulla". Sain jotenkin pidettyä pokkani ennen kuin sain talutettua hevosen tallin taakse Philippen näköetäisyydeltä ja sitten aloin hyppiä tasajalkaan ja sain hädin tuskin peiteltyä hymyyn halvaantuneet kasvot kun palasin takaisin talliin. Iltapäivällä kotona oli pakko vielä käydä tarkistamassa lähtölistoilta, että oliko tämä nyt oikeasti totta.

Ei kilvanajoa ilman kärsimystä kuuluu kuitenkin Philippen valmennusfilosofia.Illalla kun väsyneenä vein viimeisiä yöhevosia ulos Philippe tuli luokseni kymmenen litran kauraämpärin kanssa ja tokaisi " Seuraavaksi viet tämän hiittisuoran päähän laitumelle ja kävelet sieltä kotiin. Se tekee oikein hyvää sun painolle". Selvä. Erica lähti onneksi kävelyseuraksi, ja vaikka matka ei ole kuin noin kolmekilometriä pellon reunaa, tuntuu se pitkän päivän päätteeksi ihan tarpeeksi rankalta urheilusuoritukselta.

Illalla keskusteltiin Erican kanssa siitä, että Philippellä pitäisi olla sauna omassa talossaan, jotta voisi hikoilla kiloja pois. Erica kysyi sitten Philippeltä, että eikös tämä olisikin hyvä idea, hankkia sauna tänne. " Ei! Parempi juosta muoviin kääriytyneenä ja hikoilla." Ahaa.Tätä seurasi jatkokysymys minulta, että käyttikö Philippe itse mahdollisesti kyseistä metodia " En, koska jalkoihini alkaa koskea". Niinpä tietysti. Itse puolestani jouduin seuraavana aamuna juoksemaan edellisiltana kävellyn matkan tallille.

Kolme päivää ennen starttia seurasi siis normaalin ratsastamisen ja töiden päälle aamuinilloin ekstra kuntoliikuntaa ja ruokavaliona salaattia, jugurttia ja rahkaa.Paino saatiin startti päiväksi fiksattua niin, että varusteineen päästiin alle 60kg, mikä on Belgiassa minimipaino ( jossain tapauksissa 65kg). Belgiassa ravilähdöissä on sen verran pienet rahasummat kyseessä, että painolla ei ehkä sinänsä ei tällä kertaa olisi ollut niin kilon päälle väliä, mutta tämä taisi olla Philippeltä pieni koettelemus sitä varten jos joskus tulevaisuudessa tulen Ranskassa ajamaan kilpaa.. En tiedä millaisia käytäntöjä muilla valmentajilla on apprentis jockeylleen, mutta Philippe on kuulemma aina ollut kilpailupainosta hyvin hyvin tarkka. Nyt viimeistään tiedän ettei se ole vain villi legenda :)

Itse starttiaamu oli jälleen yhtä kaaosta, mikä ei yhtään helpottanut omaa paniikkitilaani. Aamulla tuttuun tapaan patikoiden sumussa peltoja pitkin tallille. Kaikki sujui niin kauan hyvin kun minä ja ranskalaiskollegani hoidimme aamurutiineja, mutta Philippen ilmestyessä paikalle kaikelta järjestykseltä katosi taas pohja. Philippen oli tarkoitus lähteä kahden hevosen kanssa Reimsiin raveihin ja minun Belgiaan Taekwandon ja kahden hevosen x ja x kanssa, jotka olivat saapuneet edellisiltana tallille Caenista raveista, eikä kukaan tiennyt edes kumpi hevosista oli kumpi. Philippe oli kuitenkin päättänyt että halusi ajaa hiittiä molemmilla ja katsoa kumman lähettää Belgiaan koska ei halunnutkaan, että sinne lähdetään myös trailerin kanssa. Niinpä pikaisesti hevosia valjaisiin ja radalle. Philippen mukaan lähtevien hevosten varusteet piti laittaa kasata ja laittaa kaikki kilpailevat hevoset kuntoon, mutta siinä välissä Philippen mielestä oli myös tärkeää juosta edestakas käveletyskoneen välillä ja tarhoilla ja kerrata kuinka ainut asia joka tuli muistaa oli tehdä hyvä startti, kertomatta kuitenkaan mitään yhtään mistää käytännön asioista. Voitte vain kuvitella paniikkiasteen kasvamista pitkin aamua kun kello juoksi eteenpäin ja oma lähtöaika läheni.Juoksin ympäri tallia ja lääniä etsimässä hevosia, valjaita, satuloita, pineteleitä ja valmistelin ennätystahtiin hevosen toisensa jälkeen starttikuntoon.Kun sain vihdoinkin oman lastin pakattua hevosautoon, istuin auton rattiin ja käänsin radion nupit kaakkoon tuntui kun olisin vihdoin saapunut rauhan tyyssijaan.

Itse raveissa kaikki meni loppujen lopuksi ihan hyvin itse loputulosta lukuunottamatta. Taekwando ei ollut oikein kurvijuoksu tuulella vaan hyppäsi ensimmäiseen kurviin a) lämmityksessä b) pruuvissa numero 1 sekä pruuvissa numero 2 c) ensimmäisen kerran etukarteeseen tultaessa lähdössä b) toisen kerran etukaarteeseen tultaessa. Starttitilanteessa en ensimmäisellä lähtöyrityksellä ymmärtänyt mistään mitään. Kuuluttajat, ratsastajat ja lankamiehet huuteltivat kaikki flaamiksi ja koitin vain pysyä joukon perässä. Kahdella ensimmäisellä lähtöyrityksellä pääsin yllättävän hyvin matkaan, mutta tietystikin se kolmas hyväksytty epäonnistui täysin. Ei tällä ehkä lopputuloksen kannalta olisi ollut niin väliä, mutta Philippe olisi saattanut kuristaa jockeykokelaan jos olisi nähnyt surkea lähtöni. Tästä viisastuneena olen nyt päättänyt panostaa siihen, että jotenkin oppisin lähtemään sutjakasti ranskalaisesta voltista. Erityisesti, koska Philippe tuntuu näkevän punaista kyseisestä asiasta.

Huonosta lopputuloksesta huolimatta oli mahtavaa päästä taas kilparadalle ja jos ei muuta hyvää suorituksesta löydy, niin ainakin viimeistään nyt huomasin että omalla kohdallani jonkinlaista kunnon kasvua on tapahtunut. Startti tuntui olleen ohi hujauksessa ja lähdön jälkeen tuntui että olisi voinut ajaa vielä pari lähtöä lisää. Ja ehkä mahdollisella seuraavalla kilpailukerrallla jää kaikki turha jännittäminen pois, kun tietää jo vähän kuinka kaikki käytännön asiat toimii. Takwando ei ole ehkä raviratojen partaveitsi, mutta mahtavan kylmähermoinen opetusmestari.

Thank You Love " Knee Killer" ei pääse kanssani lenkille enää ratsain

Tästä siis lisäpotkua taas treeneihin, varsinkin kun mittari näytti tänään parhaimmillaan + 18 astetta ja saman säätrendin tulisi jatkua tällä viikolla.Pariin päivään ei pitäisi olla myöskään hevosia startilla, joten ehkä minä ja Erica pyörähdämme myös Beauvaisissa avaamassa terassikauden ;)

Belgian raviurheilun tapahtumia voi seurata täältä :

www.trotting.be

Ten things I like about you

En ole oikein vieläkään ymmärtänyt, että mikä tässä maassa on oikein niin viehättävää, että ensinnäkin palasin tänne ja toiseksi suunnittelen jatkuvasti osa- tai kokonaismuuttoa tänne. Päätin siis listata ainakin 10 järkevää syytä miksi tänne kannattaisi jäädä pidempi aikaisemmaksi maahanmuuttajaksi.



1. Mahtava ilmasto. Talven kestoaika n. kaksi viikkoa, joista kolme päivää lunta maassa on juuri sopiva aika nauttia talvesta.

2. Rennon ammattimainen ravikulttuuri. Rahaa on liikkeellä ja paljon, niin peleissä kun palkinnoissakin. Raviurheilulla on vahva historia ja lajiin suhtaudutaan ammattimaisesti, mutta raviradoilla voi aistia kuitenkin ranskalaista huolettomuutta. Hevosten valkoiset pintelit eivät aina välttämättä sokaise varikolla ja niskasiilin siistimisestä saattaa olla vierähtänyt useampi kuukausi, mutta väliäkö sillä jos tamma kulkee kolmekilometriä neljäätoista. Ravien päätteeksi täytyy muista nauttia lasi viiniä tai tuoppi olutta ennen kotiin lähtöä.

3. Monté. Ensimmäinen monté-lähtö on ajettu Ranskassa 1800-luvulla ja laji kukoistaa maassa vieläkin. Jokaisissa raveissa ajetaan useimmiten useampikin montélähtö, joten päivän aikana koko Ranskassa saattaa olla kesäpäivänä kymmeniä montélähtöjä. Varsinkin maan pääradalla Vincennesissä voit vain ihailla upean nopeita montéhevosia ja taitavia jockeytä.

4. Ranskalaiset hevoset. On ne vaan niin erilaisia. Joskus hankalia ja ärsyttäviä, jopa hulluja. Osa tuntuu olevan myös kaukaista sukua kotimaiselle rodulle. Mutta on ne vaan niin upeita. Ja nopeita.

5. Ystävälliset ja avoimet ihmiset. Ehkä tämä ilmasto tekee ihmisistä iloisempia ja miehilläkin on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta käytöstavat.

6. Viini. Punaviini on paras juoma mitä maa päällänsä kantaa ja tämä on sen luvattu maa. Suomessa et saa hyvää viiniä supermarketista kolmen euron litrahinnalla.

7. Nopeat moottoritiet. Tietullit saattaa olla suolaiset, mutta eräs belgialainen on opettanut kuinka tässäkin tapauksessa voi päästä halvemmalla nopeammin perille. Ja nopeilla tai hitailla teillä, maisemat ovat aina upeat.

8. Pariisi. Elämäni toinen Helsinki

9. Purkka. Purukumin suurkuluttajalle kaupanhyllyt tarjoavat mittavat valikoimat maultaan ja koostumukseltaan erilaisia purukumeja, joissa maku säilyy pitkään. Suomessa ei ole saatavilla yhtäkään tällaista purukumi merkkiä.

10. Joku ehkä ajattelee että viimeisenä listaisin ranskalaiset miehet. Heille en kuitenkaan suo kunniaa listallani, vaikka he monessa asiassa vievätkin voiton suomalaisilta lajitovereiltaan.Ruoka vie tässäkin tapauksessa miehistä voiton. Ihanan epäterveellinen ranskalainen aamupala ; suklaacroissantteja, patonkia, nutellaa ja kahvia!

Jotkut asiat täällä ovat vähän heikommin kuin Suomessa, mutta kerrottakoon niistä sitten jonain synkempänä päivänä :).

Mitä kuuluu Formeriehen? Kevät on tullut pienen sadekauden jälkeen takaisin ja elämä hymyilee taas. Tänään aamupäivällä tuunasin satulaani, koska Philippen mielestä ainut hyväasia siinä tällä hetkellä oli häntäremmi ( jos Vuorisen Susanna lukee tätä, niin kyseinen häntäremmi on vieläkin sulta lainassa :). Fia ja Philippe olivat tuoneet sunnuntaina raveista satulaani uuden mahavyön, sekkiremmin ja jalustimet ja vanhat menivät vaihtoon ja hiittiä päästeltiin uudella varustuksella. Omaa satulaani en ole käyttänyt sitten Suomen kamaran ja olin melkoisen yllättänyt että jalustimia piti lyhentää 6 reikää, että päästiin nykyisiin mittoihin, vaikka olin kuvitellut Suomessa ratsastavani lyhyillä jalustimilla. Tämä oli todellinen tsemppauspiikki, koska olin jonkinaikaa ollut allapäin sen takia etten ole kehittynyt täällä pitkään aikaan ainakaan parempaan suuntaan, mutta ilmeisesti jotain on ainakin puolessa toistakuukaudessa tapahtunut.

Tänään oli myös siinä mielessä hyvä päivä, että päivän ensimmäinen hittihevonen 5-vuotias Taekwondo oli normaalein tapaamani hevonen sitten aikoihin. Kyseinen ruuna ilmeisestikin oli sisäistänyt, että selässä olevaa henkilöä on syytä totella. Philippekin oli ilmeisesti päättänyt palata hieman menneisyyteen, koska hiitti hetki oli todellinen  ratsastustunti. " Nyt harjoitellaan lähtöä! Kädet alas! Selkä suoraksi! SUORAKSI!!" " Nyt mennään ja annat sille kyytiä. Huuda sille! KOVEMPAA! Käytä sitä piiskaa! Ja pysy siellä matalana! ALEMMAS!" Jonkinlainen sisäinen sadisti oli todella innoisaan tästä. Varsinkin kun alla on helppo hevonen ja käskyjä voi noudattaa, eikä vaan yrittää ajaa hevosta aitaa päin ja pysyä kyydissä.

Näin parhaina päivinä

Ja mitä tulee niihin montén painokyskymyksiin, niin joudun myöntämään ymmärtäneeni väärin painontarkkailu kohdan. Tai ilmeisesti talon miehet voivat syödä paketillisen jäätelöä ja kolme lautasellista ranskalaisia päivässä lihomatta, toisin kuin me muut ( vaikka niin luulin ensin). Viime lauantaina Philippe järjesti lounaan jälkeen ( huom JÄLKEEN)  painontarkistus hetken, ja jokaisen oli kiivettävä vaa'an päälle.Tuloksena jokainen tässä talossa oli viime aikoina lihonnut ( lue oli lihava:). Painontarkkailua kuulemma jatketaan myös tulevaisuudessa,joten joudumme Erican kanssa hylkäämään rakastamamme suklaakeksit nyt ainakin joksikin aikaan. Ja eikös se niin kuitenkin ollut että se lihas painaa enemmän kuin läski :).

Viime perjantain treenivarustukset

Viikonloppu Pariisiisissa juhlien ja shoppaillen teki terää loppuunkuluneille polville. Viime lauantaina aamulla en jaksanut enää edes hypätä hevosen selkään ja jo toisella hiittisuoralla tuntui ettei enää jaksa. Pieni irtiotto teki ihmeitä, polvet on parantuneet ja kropassa on taas enemmän voimaa. Ja kun aurinko vielä paistaa, niin ei voi kuin miettiä " Voiko työstään enemmän tykätä?"