Päiväkirjamerkintöjä viime viikolta, ja vähän edelliseltäkin

Torstai 2.8 
 La grande journée

Viikonloppuna ja seuraavalla viikolla juostaan kilpaa lähes joka päivä, näihin poissaoloihin on varauduttava etukäteen, siispä koko talli liikenteeseen. Philippen treenitaulu on täyttynyt aamulla IV,IV,IV.. merkinnöistä. Tänään ei saa kukaan armoa. Quentin ajaa illalla kilpaa Marseillessa ja lähtee hyvissä ajoin aamupäivällä ehitäkseen etelän koneeseen. Illalla kahdeksan maissa päivän ohjelma on kutakuinkin toteutettu. Väsyttää, mutta myöhemmin on tiedossa todella harvinaista luksusta, saan maata rauhassa sohvalla ja katsoa elokuvaa oman poikaystävän kanssa!

Perjantai 3.8
Encore plus grande journée

Edellis iltana ja yönä tuli valvottua ja nyt väsyttää. " Nukkuminen on ajan haaskausta", kuuluu erään kansainsvälisen pariskunnan motto. Harmi vain, että sillä on seurauksensa. Philippe on päättänyt, että tänään liikkuvat ne kaikki muut, joita ei jostain syystä eilen ehditty ajaa ja lisäksi vielä nekin jotka eivät eilen saaneet tarpeeksi latua. Redbullia ja joka toiselle lenkille keksejä ja suklaata taskuun evääksi, näillä jaksaa päivän loppuun.

Lauantai 4.8
Pariisi

Koska hevosia on nyt jo ajettu kaksi päivää niin paljon ja moneen kertaan, tänään ei voida välttyä siltä kurjuudelta, että töitä on vähemmän. Viikon ihme tapahtuu kun tallista sammutetaan valot kello 17.53. Käyn kotona pikaisesti suihkussa ja pian Polo on matkalla kohti Pariisia. Päätimme Guillermon, poikaystäväni kanssa syödä keskiyön piknik- illallisen à la Mc Donald's pienen joen rannalla lähellä Grosboisia. Tämä romanttinen kohtaus elokuvasta pättyi kuitenkin kohtaukseen, jossa viereisen talon rotweilerit piirittivät rakastavaiset. " Anna niille meidän ruuat niin ne ei raatele meitä!", nainen kiljuu. " Pysy nyt rauhallisena, niillä on kuonokopat, ei ne voi purra", mies rauhoittelee. " Ne hyökkää ihan just meijän kimppuun!". Onneksi hetkeä myöhemmin omistaja tuli hakemaan koirat pois anteeksi pyydellen.

Sunnuntai 5.8
Pariisi-Formerie-Engien/Pariisi-Formerie

Joskus olen varma siitä, että herätyskello on Saatanan kätyri. Kello soi 4.45 ja on noustava ylös, jotta ehtisi ajoissa töihin.Siihen olen jo tottunut, että yleensä ensimmäiset 30km aamuyöllä kotimatkalla Pariisista menee jossain unen ja tajunnan rajamailla. Tällä kertaa Redbullkaan ei pelastanut, vaan koko matka oli yhtä hereillä pysymisen taistelua. Ikkunat auki, radio täysille, nipistele itseäsi käsistä. Väsymys ei helpottanut yhtään tallille päästyäni, koko aamupäivä oli yhtä kuolemaa, vaikka yritin pitää kofeeiini- ja sokeritasoa mahdollisimman ylhäisenä.Puolen päivän maissa lähdimme Philippen kanssa Enghieniin raveihin ja simahdin hevosauton takaosastolle enkä herännyt vasta kun raviradan parkkipaikalla. Ensimmäiset puolituntia ravipaikalla meni heräillessä, mutta loppuraveista voisin sanoa olleeni jopa pirteä. Ravit eivät menneet ihan putkeet osaltamme ja Guillermonkaan hevonen ei oppilaslähdössä loistanut. Quibus ja Quentin olivat kilpailleet toisaalla, eikä tästäkään suorituksesta mitään mainittavaa.

Maanantai 6.8
Dieppe

Eilisestä väsymyksen krapulasta oli jotenkin toivottu hyvin nukutun yön jälkeen. Philippe lähti ennen kuutta yhden hevosen kanssa Meslay-du-Menaehin, noin neljän tunnin ajomatkan päähän yhden hevosen kanssa. Tämän lisäksi kaksi hevosistamme oli startilla noin sadan kilometrin päässä pohjoisessa merenrannalla Dieppen kaupungissa. Nordinilla työskentelevä Jonathan ratsasti toista hevosistamme,  Tina des Champsia montélähdössä ja ohjasti Silver Arrowta kärrylähdössä. Puolen päivän aikoihin saavuimme Jonathanin kanssa Dieppeen ja nurmirata oli sateen jäljiltä kamalassa kunnossa.Johtuneeko tästä tai jostakin muusta, mutta kummankin hevosen suoritus oli täysi nolla. Philippekään ei ollut yltänyt Tequila-tamman kanssa edes rahoille. Ilmassa pyöri kysymys," mikä näitä koneja vaivaa?"

Tiistai 7.8
La Cappelle sekä pala kaunista Ranskan maaseutua

Aamulla taas aikaisin ylös, äkkiä tallia siistiksi, tavarat kutakuinkin kasaan ja hevosia kilpailukuntoon. Viisi hevosistamme oli tänään viivalla La Capellessa. Philippe lähti edeltä hevosten kanssa ja minä seurasin parin tunnin päästä autolla, koska Philippen oli tarkoitus illalla kilpailla Cabourgissa Fian Sundbo Lavan kanssa. Viiden hevosen valjastaminen ja ympäriinsä juokseminen alkoi painaa jaloissa ja viimeisen hevosen lähdön kohdalla en meinannut enää jaksaa kävellä raviradan varteen katsomaan lähtöä. Philippe oli nakittanut minulle kotimatkalle matkaseuralaiseksi ja kartturiksi bestiksensä, formerialaisen 65-vuotiaan ravipetsari Chrstionin.Yritin nukkua alkumatkasta raveista lähdettyämme, mutta vanha Monsieur hurjasteli pikkuteitä siihen tahtiin traileri hevosauton perässä, että pelko omasta ja hevosten hengestä voitti väsymyksen.

Luotettavaksi väitetty kartturini ohjeisti eräässä risteyksessä, " Älä nyt sinne Lilleen päin käänny, vasemmalle Reimsiin!". Selvä kapteeni.Reimsiin saavuttuamme tajusin kuitenkin että jossain oli mennyt vikaan. Kysyin vierustoverilta että oliko hän nyt täysin varma reittivalinnastaan. " Kyllä, kyllä, otat vain seuraavaksi suunnaksi Pariisin". Kilometrit kuluivat ja Christioninkin mieleen hiipi epäilys. " Mehän saavutaan pian Pariisiin, jos ei ajeta ulos muuttoritieltä". Niinpä niin. Päätimme ottaa riskillä uuden suunnan, joka johti lopulta todelliselle Ranskan maaseudulle, jossa tiet olivat jääneet hevoskärryajoille ja pienet kylät kuin vuoristoratoja jyrkkine mäkineen ja käännöksineen. Pysähdyimme lopulta kysymään tietä ja ystävällinen ranskalaisperhe opasti meidät taas kartalle. Kotimatkamme kesti 4tuntia 15 minuuttia, tavanomaisen 2,5 tunnin sijaan.Mutta olinpahan nyt kauniita maisemakokemuksia sekä Christionin historiankirjan tarinoita rikkaampi.

Kotona kello 00.15

Keskiviikko 8.8
Mauquenchy

Herääminen oli taas tuskallista. Aamulla ajoimme hiitit pois alta ennen Mauquenchyn raveihin lähtöä. Onneksi tällä kertaa matkaa raviradalle oli vain puolisen tuntia. Startilla tänään Quentin lempihevosensa Un Secretin kanssa sekä Thank You Love oppilaslähdössä Guillermon kanssa. Quentin nappasi ruunansa kanssa hienosti kolmosisijan. Thank You Love oli puolestaan laiskalla päällä ja sinnitteli johtavan takaa piiska takapuolessa viimeisille rahoille.

Ravimatkalla kotiin poikkesin hevosten kanssa Forge-les-Eauxin supermarketissa ostoksilla. Näin sästyy nääs aikaa ja hevosautoonkin mahtuu enemmän tavaraa. Kun vihdoinkin pääsin takaisin tallille, noin kello kuuden paikkeilla oli talli taas kuin Hiroshiman ydinräjähdyksen jäljiltä. Quentin ja Philippe olivat päättäneet alkaa kotiin tultuaan reenata urakalla hevosia ja tallinkäytävä oli täynnä valjaita, harjoja, remmejä, putseja, suojia, hevosenlantakasoja ja muuta asiaankuuluvaa tavaraa. Purin hevoset ja kilpavarusteet kyydistä ja otin raivaussahan esiin.

Päivä päättyi illalla joskus yhdeksän paikkeilla. Viimeisinä toimeksiantoina karanneiden hevosten metsästys, koska Ph oli Ulf Nordinin lomalle lähdön kunniaksi rakentanut tontit täyteen omatekoisia laitumia " auttakseen nurmikon leikkuussa". Valitettavasti aidat eivät olleet tarpeeksi tukevaa tekoa kaksivuotiaille oreillemme, vaikka ideahan oli sinänsä ihan hyvä.

Illan pohdinnat : Onkohan ihmisiä menehtynyt joskus väsymykseen?

Torstai 9.8
Braives, Belgia

Päivä alkoi tänään todella huonosti. Nukuin melkein pommiin ja Philippekin oli huonolla tuulella. Sen aikana kun valmistelin kolmivuotiasta Very Orageuseuta montéhiitille sain kuulla kuinka huonosti olin ratsastanut eilen Organdia hiitillä, kuinka varusteet oli huonosti enkä ymmärtänyt muutenkaan juuri mistään mitään. Lämmittelyn aikana Ph sai kohtauksen kun olin vahingossa laittanut ohjaspiikit alimmaiseen ohjaan, "Katso miten olet laittanut ohjat! Käytä sitä päätäsi seuraavalla kerralla sitten!", pomon palaute kuului iloiseen sävyyn. Kun Very sai vielä kapinakohtauksen sekkiä kiinnitettäessä, enkä millään meinannut onnistua saamaan sekkiä kiinni, Philippen tuijottaessa odottavasti rinnalla, en enää voinut niille taaskaan mitään. Kikun kyyneleet valuivat lasien alla, ja yritin ollakatsomatta vierssä olevaan Philippeen. Miksi mun pitää olla tällainen herkkis? Ja miksei mikään tunnu olevan ikinä tarpeeksi, vaikka annan itsestäni jatkuvasti kaksisataa prosenttia?

Philippe oli höpissyt koko päivän epämääräisesti siitä kuinka lähtisi jo ajoissa tänä iltana Belgiaan huomisia raveja varten ja koska halusi treenata siellä aamulla hevosia.Seitsemältä illalla kun lopettelin päivää tallissa Philippe huikkasi " Anna pakkaa satula kassiin ja menoksi!. " Ai minne?" " No Belgiaan!".
Kävimme pientä keskustelua siitä oliko minun viisasta lähteä mukaan, koska Quentin lähtisi huomenna iltapäivällä junalla Cagnes-sur-Meriin kilpailemaan ja kotitallillakin oli töitä. Ja lisäksi poikaystävän kanssa sovitut treffit perjantai-illalle, jotka jäisivät Belgiaan lähdön myötä välistä. Hävisin sanasodan ja ei kun kiltisti hevoset ja tavarat jälleen kyytiin. Rajalle asti leikittiin mykkäkoulua.

Perjantai 10.8
Mons, Belgia

Olimme saapuneet kahdentoista aikoihin edellisyönä Philippen äidin luokse ja pientä univajetta oli taas aamulla ilmassa. Belgia-vaihdot on siinä mielessä mielekkäitä, että siellä ei juuri muuta tarvitse tehdä kuin ratsastaa, mutta kuuden hevosen hiittaaminen ennen lounasaikaa käy sekin kyllä vallan työstä. Lisäksi Philippen kanssa hiittaaminen Belgian tilalla saa usein adrenaliinitason nousemaan, koska toisinaan mennään pelloilla miljoonaa ja 90 asteen kulmissahan on aivan turha jarrutella. Sinne katsoivat tälläkin kertaa lippikset ja Mr. Masschaelin puhelimet pellavapelloille.

Iltapäivällä lähdettiin yllätys, raveihin. Tällä kertaa Belgiaan Monsin raviradalle kolme hevosta, Tina des Champs, Eolienne sekä Uthello du Point kyydissä. En tiedä mikä minua vaivasi, mutta tämä oli varmaankin viikon hankalin päivä. RedBullkaan ei enää auttanut siihen että silmät meinasivat koko ajan mennä kiinni.Kuljin ympäriinsä kuin jossain toisessa maailmassa ja ajattelin että olen kyllästynyt kaikkeen enkä enää jaksa. Asiaa ei helpottanut se, että Philippe oli taas huonolla tuulella ja oli aamusta lähtien tiuskinut kaikille. Minulle on selvinnyt täällä oloni aikana itsetutkiskelun kautta, että jos mitättömyydet itkettävät niin se ei ole normaalia väsymystä kummempaa. Näin kävi esimerkiksi ravipaikalla kun Philippe käski kävelyttämää hevosta vielä yhden kierroksen. En tiedä miksi, mutta taas aurinkolasit silmillä vollotin kävelytysringissä hevosen kanssa ja mietin että antaa olla kaikki, mä haluan lähteä takaisin kotiin, Suomeen!

Ravipäiväkin sujui niin surkeasti kuin mahdollista. Kaikki hevoset menivät hylkyyn ja olivat lisäksi hulluja. Sellaisessa epätoivoisessa mielentilassa missä olin, ei ollut varsinaisesti kovin hauskaa yrittää valjastaa näitä kolmea kahjoa kavioiden ja hampaiden sadellessa joka suunnasta. Philippe onnistui vielä Eoliennen lähdön aikana kai murtamaan kämmenensä komentaessaan neitiä. Eolienne myytiin ravipaikan päällä, koska Philippe ilmoitti lähdön jälkeen ettei halua nähdä eikä edes puhua koko hevosesta enää ikinä elämänsä aikana. Selvä.

Ravien jälkeen oli pakko vielä juoda olutta ja käydä snägärillä syömässä ranskalaisia vanhojen tuttujen ja niiden tuttujen kanssa. Olin niin väsynyt ja huonolla tuulella etten enää jaksanut edes puhua, saatikka syödä.

Nukkumaan 2.35.

11.8 Lauantai
Le Touquet

Philippe lähti aamulla Enghieniin ohjastamaan naapureiden hevosia ja ohjelmassa oli lisäksi Succes D'Arin startti amatöörilähdössä Le Touquetin raviradalla sekä illalla vielä kolme hevosta Amiensin iltaraveissa. Quentin oli tullut yöllä Cagnes-sur-Meristä ja tuli aamulla vähän myöhemmin tallille. Niinpä Anna ajeli ympäri kyliä hakemassa hevosia laitumilta takaisin kotiin, kävi hölkkäämässä päivän starttihevoset, pakkasi tavarat ja Succeen kyytiin ja suuntasi kohti turistien suosimaa rantalomakohdetta, Le Touqueta. Tunsin olevani lähes huvimatkalla, raveihin vain yhden hevosen kanssa ja kotiin ehkä jo yhdeksältä illalla?

Päivän ravisaldo : Succee 6., Une star 3., Vito hyl, Sapphir 3.
Not so bad.

12.8 Sunnuntai
Mons, Big Day in Belgium

Olin varma, että tänään tulisi viikon kuolema ja raveihin pitäisi kantaa litra tolkulla energiajuomaa. Heräsin kuitenkin suhteellisen pirteänä ja aamu sujui sutjakasti. Quentin lähti Un secretin ja Val du Gouterin kanssa Enghieniin ja me Philippen kanssa Belgian Monsiin Organdin sekä  Ulfin Tiger Billin kanssa. Lisäksi Philippen tuttu tuli hakemaan kaksi muuta hevosta vielä kolmansiin raveihin.

Belgian Monsin raviradalla oli tänään suuri ravipäivä. Vähän niinkuin Finalndia-ajo, niinkuin Philippe asian ilmaisi. Päälähdössä ottivat mittaa toisistaan suuret hurjat, Ready Cash sekä Rapide Lebell. Ohjelmassa oli myös montélähtö, jossa Philippe ratsasti Organdilla ja minä Oiellet de Phensillä. Paperilla lähtö näytti pahalta ja pohdittiin, että viides sija saattaisi olla realistisesti tavoiteltavissa. Lisäksi tajusin vasta raveihin saavuttaessa, että kyseessä oli tosiaan melkoisen suuri tapahtuma. Autoja oli parkkeerattu jo kilometrien päähän raviradalta ja itsepaikan päällä ihmisiä valtava määrä.

Herra Masschaelin viikon teema iloisena miehenä jatkui myös tänään ja jo menomatkalla sain kuulla saarnan pissataukoa pyytäessäni kuinka juon liikaa ja sitten pitää juosta vessassa koko ajan. 28 asteen helteellähän on parempi kuolla janoon. Raveissa taas minä ja Philippen äiti teimme kaiken väärin, jopa silloin kun Philippe itse erehtyi hevosesta ja valjasti Tiger Billiä lämmitykseen Organdi d'Orina :)

Päivä päättyi kuitenkin hyvin, vaikka normaaliin tapaan jännitin taas jos jonkin verran lähtöä. Oiellet ei lämmityksessa kääntynyt voltista vaan hyppi pystyyn ja protestoi, mutta tositoimissa toimi kuitenkin mallikkaasti. Tarkoitukseni oli lähdössä seurata Philippeä, mutta Organdi otti valitettavasti lähtölaukan. Niinpä teimme Oielletin kanssa omat juoksumme ja vanha ruuna ylsi kovassa lähdössä kolmanneksi ja juoksi uuden ennätyksensä 14,6/ 2300m ! Organdi paikkasi lähtölaukkansa ja punnersi hienosti neljänneksi. Mutta kuinka hienolta tuntuu olla ennen Philippeä maalissa, varsinkin kun herra oli huudellut koko päivän voittavansa koko lähdön. Lähdön totokolmikko kuuluu: Raffin, Nivard, Heikkinen. Ei kuulosta yhtään hullumalta :)

Tänään ei haitannut vaikka kotiutuminen tapahtui maanantain puolella. Ja päivän saldo : Ei väsymystä, ei yhtään Redbullia! Joskus tuntuu hullulta, kuinka paljon sitä on valmis uhraamaan itsestään vain sen vuoksi että pääsee silloin tällöin ratsastamaan kaksi kierrosta raviradalle hevosen satulassa. Mutta voin taata, että kun näin välillä vähän onnistuu, unohtuu koko maailman kamaluus ja se fiilis, se on ihan mieletön!

Hyvät lukijat, seuraava blogimerkintä tulee kuvina, kuvittamaan tätä tekstiä.
Pahoitteluni kuvien puuttumisesta.

Aika kulkee nopeasti menneisyydessä, syyskuuhun lasketaan sekunteja.

Anna ja Succee

Aika rientää kuin siivillä, näin kertoo vanha sanonta ja tottahan se on. Jätetään välistä perinteiset, on ollut kiire, väsymys ja sen sellaiset selittelyt ja siirrytään suoraan asiaan. Kaikenlaista on jälleen tapahtunut kuukauden aikana. Iloisimpia uutisia ovat ensimmäinen voitto Belgiassa sekä loma kesäiseen Helsiinkiin. Univelat tuli maksettua ja sain viettää viisi unohtumatonta päivää korvaamattomien ystävien sekä mahtavan poikaystävän ansiosta. Kolmisen viikkoa sitten ajettu voitokas startti tuntuu jo kaukaiselta, mutta voitte vain kuvitella mikä fiilis kun vihdoinkin se voitto tulee ja pomon hymy ylettyy pidemmälle korviin kun omasi.


Thebaide-tamman kanssa edellinen startti päätyi häiriöstä laukkaan ja myös tällä kertaa samainen tilanne oli lähellä. Ensimmäisessä kaarteessa oli taas enemmän vilinää kun turkulaisella torilla, mutta onneksi tällä kertaa onnistuin ajoissa väistää kolmannelle radalle laukkailevia ratsukkoja. Belgialaisesta montékulttuurista olen oppinut tähän mennessä ainakin sen, että jos haluat onnistua tai välttää vaaratilanteita on parasta kaasutella heti lähdöstä keulaan ja pinkoa lujaa pakoon tai vaihtoehtoisesti ajella vähintään viidettä rataa lähikontaktien välttämiseksi.

Thebaide oli tullut Philippen luokse Belgiaan kilpailemaan, koska voittosumma ei ollut 5-vuotiaille riittävä Ranskan kilpardoille.Voiton myötä tämä ongelma kuitenkin poistui, mikä toisesta näkökannasta katsottuna tarkoitti tamman ja minun teiden eroamista. Alunperin tamman piti jäädä vielä meille valmennukseen, mutta maanantaina epäonnistuneen startin päätteeksi omistaja soitti Philippelle ja ilmoitti että neiti lähtee suoraan ravipaikalta kotiin. Vaikka hevosia tulee ja menee, meillä varsinkin, niin on myönnettävä että tämä hevonen on yksi niistä jotka jää sydämeen loppu elämäksi. Kävin  antamassa Thebaidelle useammat hyvästit, ja tiedättehän sen tunteen kun hevosen silmistä näkee että sekin ikäänkuin näyttää tavallista surullisemmalta. On kuitenkin vielä mainittava, että tällä kertaa tamman selässä oli itse Prix de Cornulierin voittaja Yoan Lebourgois joka lähti matkaan lähdön kakkossuosikkina, mutta valitettavasti tamma hyppäsi viimeisessä kaarteessa laukalle. Niin että ymmärrättehän varmaan mitä yritän tässä vaatimattomasti kertoa :)

Ph:n heräteostos " Madame Blanche"

Kuukauden sisällä tapahtunut suuri muutos on ollut myöskin se, että Fia muutti kolmisen viikkoa sitten hevosineen Chamant- nimisessä kylässä sijaitsevalle hevostilalle. Kyseinen paikka tarjoaa vaihtelevammat valmennusolosuhteet ja sijaitsee lisäksi lähempänä Pariisia ja lentokenttiä, mikä helpottaa Fian ruotsalaisten hevosenomistajien ja valmentajien vierailuja. Asumus- ja tallierosta huolimatta vanha tiimi jatkaa niin raveissa kuin vapaa-ajallakin yhteistyötä ja mikä parasta, nyt meillä on Fian kanssa parempi syy käydä useammin ulkona syömässä!

WELCOME BACK FROM HOLIDAY ANNA! :)

                                                                  Fian muutto aiheutti haikeiden tunnelmien lisäksi pientä paniikkia sen suhteen kuinka tulisin jatkossa selviytymään kahden miehen kanssa niin tallilla kuin kotona, jotka olivat kuitenkin tottuneet Fian luksus ruuanlaittotaitoihin ja kykyyn hoitaa kaikki muukin sukkapyykistä lentolippujen varaamiseen. Kaikki huoli oli kuitenkin täysin turhaa.Pojat ovat ilmeisesti puolen vuoden aikana huomanneet että Annalla soppakauha ei aina pysy  ihan täysin hyppysissä ja tätä nykyään pääsen välillä ihan täysin valmiiseen päivällispöytään tai vaihtoehtoisesti ravintolaan syömään.Tallikin on pysynyt kutakuinkin pystyssä kahden pyörremyrskyn ja yhden hysteerisen loimien viikkaajan muodostaessa jonkinlaisen harmonisen tasapainon. Mitä nyt välillä tilanne hieman riistäytyy käsistä, kuten yllä olevasta kuvasta voi asiaa tulkita.

Oppilaslisenssi Ranskassa häämöttää 42 päivän + 15 päivän byrokratia extran päässä. Syyskuun 22. päivä, we will reach you! Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa ja laskematta päiviä, koska välillä tämä odottaminen ajaa toivottomaan epätoivoon. Varsinkin apprentis- montélähtöjen seuraaminen raveissa ottaa joskus koville. Mieleen hiipii silloin usein ajatus, jos vain... niin mäkin olisin nyt tuolla. Mutta yritän ajatella järkevästi ja positiivisesti aina tällaisten romahdusten sattuessa. Olen kuitenkin maailman parhaassa montéopissa ja kaikki tämä treenaaminen ja kokemus on vain kotiinpäin sitten kuin portit sinne kilparadoille vihdoin aukenevat. Ja onneksi on Belgia jossa pääsee välillä helpottamaan tuskaa ja jossa oppilaslisenssin sai muuten yhdellä puhelinsoitolla :).

Tässä odotellessa on myöskin se hyvä puoli, että työpaikkaani ei ainakaan voi moittia siitä että elämä ja työnteko kävisi joten yksitoikkoiseksi. Vaikka töitä painetaan edelleen ja vielä entistä kovempaan tahtiin, osataan meilläkin joskus vähän relata. Viime viikolla kun helteet iskivät myös tänne Ranskan Pohjolaan, päätimme Philippen kanssa ruokkia yhdeltätoista hevoset, kävimme kaupan kautta ostamassa lounaseväät ja ajoimme hevosten kanssa kymmenen kilometrin päähän pienelle vesiputokselle. Hevosille rakennettiin aitaus jokeen ja meidän lounastaessa hepat viettivät laatuaikaa kylpylässä. Tämä oli kuumana kesäpäivänä niin hyvä idea, että teimme vielä saman päivän aikana kolme reissua jalka- ja mielenhoitoa kaipaavien hevosten kanssa joelle.Tunnelmaa latisti vain se, että päivän päätteeksi Philippe löysi joesta rapuja, joihin paljaat varpaani eivät varsinaisesti haluaisi vedessä törmätä.

Ph & Uberino

Olemme tallillamme myös tulleet vuodessa siihen pisteeseen kun on aika alkaa käsitellä kaksivuotiaitamme yksilöinä, kaivaa passit esille ja etsiä varsoille oikeat nimet. Tähän mennessä varsoja on kutsuttu muun muassa niinkin persoonallisilla nimillä kuin : " Bébe noir, Bébe noir nr.2, Bébe noir plus grand, Blind-Baby, Crazy-Baby of Zozo, Small female baby ja niin edelleen. Tänään parille näistä esiteltiin satula ja ratsastaja ensimmäistä kertaa. Ja on kehuttava, että on kyllä fiksua nuorisoa! Tällä hetkellä tuntuu, että aikuisosastolla puolestaan viiraa päässä pahemman kerran joka toisella vähintään.




Elämäni monimuotoisuudesta täällä vielä sen verran, että saan kiittää siitä melko pitkälle pomoani. Jotenkin tulee täällä aina välillä sellainen olo kuin joskus hevosharrastuksen alkutaipaileilla kun tehtiin hevosten kanssa kaikkea jännää salaisista yövaelluksista eväsretkiin.Pienenä haaveilin aina että saisin omalle takapihalle hevosia, mutta järvenpääläisen omakotitaloalueen naapurusto ei välttämättä olisi innostunut asiasta. Philippe päätti eilen illalla toteuttaa tämän lapsuudenunelmani tuomalla kaksi hevostamme yöksi takapihalle laiduntamaan. " Anna mahtuiskohan tosta autotallin läpi hevonen?" " En usko, kun se ei mahtuisi takapihan ovesta, mitenniin?" " Ei kun mulla on tuolla autossa kaksi hevosta odottamassa. Taidan käydä poikkaisemassa vähän tota viereistä lehmien laidunta, niin eiköhän ne siitä mahdu" " Joo, niin se varmaan kannattaa tehdä". Vilkaisin aamulla tallille lähtiessäni hevosia, ja siellä ne olivat vieläkin tyytyväisinä ja tallella. Nurmikkokin oli yön aikana hyvin lyhentynyt.

Tämä teksti luomiseen tarvittiin Abban Golden Hits-levyn läpi kuuntelu, yksi Magnum-jäätelö sekä kulhollinen vanilija-pekaani-toffee-jäätelöä. Alla vielä kuvia eilisestä hevosten yökyläilystä meillä kotona.

Ph vahtii ettei naapureiden lehmät vahingossa karkaa

Onneliset hevoset minilaitumella

Quentin& Un star d'Aurge