C'est parti encore

Blogin alkuperäinen otsikko ei ehkä kuvaa tällä hetkellä enää aivan täysin blogikirjoitusten sisältöä, mutta ajatellaan vaikka kuvainnollisesti että Ranskassa on Suomeen nähden aina kesä. Tällä kertaa sijaintina on tosin  Ranskan Siperiaksikin kutsuttu Pohjois- Ranskassa sijaitseva Formerie. Kyseisessä kylässä ja sen välittömässä läheisyydessä sijaitsevien alueiden ilmasto on nimittäin jostain syystä jäänyt sellaiselle tasolle, että täällä on aina vähintään viisi astetta kylmempää kun esimerkiksi Pariisissa, joka sijaitsee vain vajaan parin tunnin ajomatkan päässä. Joka tapauksessa tänäänkin mittari oli päivällä jo positiivisella puolella ja Helsinki on tällä hetkellä kuulemma lumen takia kaaoksessa ja ravejakin on pakkasen takia jouduttu Suomessa perumaan, joten kesän puolellahan täällä pienistä aamupakkasista huolimatta ollaan.

Blogi syntyy yhteistyössä Mimin kanssa

Meidän farmi

Tällä kertaa ei sen enempää tarinaa, kun että perille päästiin Pololla kahden naisen ajovoimin viikko sitten yötä vasten neljän maan halki läpi Pariisin keskustan Googlemapsista tulostetuilla kartoilla. Viikonloppu meni Pariisissa lomaillen ja Prix d'Ameriquen päätteeksi auton keula kääntyi kohti Formerien kylää. Alku viikko meni hammasta purren, polvia laastaroiden ja iltaisin lihaksia turrutettiin mobiliaatilla ja punaviinillä. Nyt tuntuisi pahin olevan takana ja on aika alkaa nauttia. Olen miettinyt useampaan kertaan oliko tämä oikea päätös keskeyttää opiskelut taas ja lähteä taas tänne, ja miksi näin niin paljon vaivaa sen eteen että saisin viettää elämää joka koostuu lähinnä tallista, syömisestä ja nukkumisesta. Mutta se tunne, mikä oli täältä lähtiessä on palannut taas. Kun aamulla auringon noustessa näät silmien kantamattomiin tyyytyväsiniä syövien hevosten silhuetteja, kun kyyneleiden ja taisteluiden jälkeen satulan alla onkin kimpale kultaa ja  kun auringon paisteessa avautuu pitkä suora jota ranskalainen ratsu menee isoa kovaa ja vieressä oppi-isä huutaa : hyvältä näyttää!, ne on niitä onnen hetkiä mitä ei muualta saa ja miksi jaksaa vaikeistakin hetkistä huolimatta jatkaa.

Huomenna kello soi taas kuudelta, raveja on huomenna kahdella raviradalla, eikä kukaan vielä teidä kuka lähtee minne ja kenen kanssa. Niin kuin perjantai aamuna koelähtöihin lähdettäessä aamulla kello kahdeksan : " Anna lähdetkö mukaan Grosboihin? Joo, ei? Joo, ei?", " Öö, joo kai, monelta lähdetään?" " Viisi minuuttia, ja mennään". Näillä ennakkotiedoilla edetään huomiseen.  Koitan ensi viikolla jakaa tämän viikon parhaat palat detljeineen vähemmän väsyneenä, A tout a l'heure!

Kotimatkalla Grosboisista kotitiellä