Niitä aamuja ja niitä toisia.

Vasemmalla Mr. Monster

Varmasti ei ole ketään joka ei kokisi vähintään epäsäännöllisesti sellaisia aamuja tai päiviä, jolloin rauhallisempikin ihmismieli sortuu jopa todella väkivaltaisiin ajatuksiin. Maanantaina olin vapaalla, viettämässä yhtä vuoden täydellisimmistä päivistäni Pariisissa, joten tiistaina odottava koston päivä olisi pitänyt olla ennalta arvattavissa.

Tiistai-aamuna siis 5.20 ovesta ulos ruokkimaan hevosia. Tahti oli enemmän kuin aikataulun mukaista kunnes 5.36 antiikkinen tarhapakumme sammui keskelle pimeää Grosboisia, ensimmäiseen risteykseen, eikä enää käynnisty. Kyydissä tietysti tallin paras hevonen. Soitin nolona pomon vaimolle, joka aikaisesta häiriköinnistä huolimatta lupasi tulla omalla autollaan apuun. Kymmenen minuuttia myöhemmin tulee puhelu, ettei hän löydä auton avaimia. Varsinainen ykköspakumme, joka on normaalisti käytössämme, oli selvyyden vuoksi unohtunut palauttaa yöllä erään valmentajan toimesta, joka oli sitä raveihin lainannut. Puoli tuntia myöhemmin saimme lainattua Andersin tyttären auton, jotta pääsimme hakemaan vaniamme, tietysti täysin toiselta puolelta Grosboisia. Avainten saaminen ei ollut nukkuvilta sankareilta myöskään helppoa.

Saatuani pakumme haltuuni, 45 minuuttia aikataulusta myöhässä, lähdin pelastamaan keskellä Grosboisia vihreässä pahoilaisessa odottavaa tallin tähteä. Aloin vaihtaa hevosten tarhoja sarjatulella, mutta tuleen tuli pieniä katkoksia kun rakkaat punaiset tamma ystäväni päättivät lähteä tarhan portilta tällä kertaa erisuuntiin ja allekirjoittaneelle siitä muistoksi mojovat palovammat ja puoliksi irti päässyt hevonen. Sitten oli eräs kaksivuotias ori aloittanut edellispäivänä dopingvaroajan sisältävän lääkekuurin, eikä kukaan ollut hullun lailla juoksevaa ehtinyt asiasta informoida, ja eikun taas kapuloita rattaisiin ja vaihtamaan tarhoja.

Asia ei taaskaan näin jälkikäteen kuulosta niin kamalalta, mutta vetoaisin vielä aamun sääolosuhteteisiin, jotka olivat sateiset, tuuliset sekä nykyisten tottumusten mittapuissa ilma oli viileä. Epätoivoisen tunnelman ainekset olivat tämänkin faktan huomioon ottaen aika lailla kasassa. Ehdin aamun aikana kertoa hevosilleni kuinka paljon niitä vihaan, ja oikeastaan koko raviurheilua sekä jopa Ranskan valtiota, ihmisiä jotka eivät toimi suomalaisittain säntillisesti sekä Renault-merkkisten autojen valmistajaa. Päivä eteni kuitenkin aamuun nähden rauhallisesti ja passihevosiltakin oli pyydettävä anteeksi. Mitä nyt vielä aamupäivän kunniaksi liiskasin kenkiä vaihtaessa käteni vasaran ja kengän väliin, tuloksena epämääräisen näköisiä veren purkaumia ja paljon kipua. Ja ratsastaessaiski taas se helvetillinen polvikipu.

I <3 Paris. Châtelet- Les Halles

Mutta tästä tiistaista selvittyäni on taas ollut niin rattoisaa, että en edes halua ajatella koko kotiinlähtöä. Täällä ei ehkä aina tunnu siltä, että olisi elämää tallinporttien ulkopuolella, mutta en tiedä onko se Suomessa odottava suoritusarki sitten sen parempaa. Ilmeisesti olen huomaamattani jo siihen palaamassa, kun kalenteri on kaivettu esiin ja listoja tekemisistä alettu laatimaan. Tämä tilanne on jotenkin itselleni vaan niin outo, kun ei oikeasti tiedä missä sitä haluaisi jatkossa olla.

Tämän iltapäivän ohjelmaani kuului klinikkakäynti punaisen kolmivuotiaan komistukseni kanssa. Aamulla treenissä Anders ei ollut hevoseen täysin tyytyväinen. Taivutimme ja tutkimme hevosen ensin täällä kotona ja jotain pientä epämääräistä häikkää oli havaittavissa. Kuvittelin meneväni puolen tunnin visiitille lääkärin luo, mutta loppujen lopuksi aikaa vierähti melkein kolme tuntia. Taivutuskokeissa eläinlääkäri löysi vikaa etuvuohisesta sekä takapolvista ja lisäksi röntgenistä löytyi aika lailla epämääräisiä löydöksiä selkärangasta. Selän piikitys oli tällä kertaa itselleni uusi operaatio, jossa normaalipiikkien lisäksi laitettiin sellaisella monineulaisella koneella kipua lievittävää ainetta ihon alle selkärangan ympärille. Ja kaiken kaikkiaan eläinlääkärimme oli ihan mahtava ja käynti oli itsellekin hyvin opettavainen. Tässäkin on muuten yksi pieni esimerkki rajojeni jonkinlaisesta ylityksestä, kun pari vuotta sitten en meinannut Viikissä saada sanaa suustani brittieläinlääkärille ja nyt lääkärikäynnit hoidetaan mutkitta ranskaksi.

Viinitarha jonkun takapihalla. Sucy-en-Brie.

Se vihreä hirvitys pakettiautomme muuten sammui pelastusoperaation aikana tiistai- aamuna kolme kertaa neljän sadan metrin matkalla kotiin ja iltapäivällä yhtä monta kertaa tallin pihalle. Tänään monsteri oli saatu taas tikkiin ja päästiin sillä jopa klinikalle tänään, ettei tarvinnut ratsastaa niin kuin ennen vanhaan. En kyllä tosin edes tiedä miten historiassa meneteltiin, luultavasti lääkäri tuli potilaittensa luo, kuten ihmistenkin kohdalla. Mutta ainakaan kengityssepät eivät kuuleman mukaan olleet niin palvelualttiita, että olisivat tulleet asiakkaan luo niin kuin nykyään. Jaarittelut sikseen, nimittäin ykkösmersumme sen sijaan oli osoittanut tänään oireita hajoamisesta kotimatkalla Strasbourgista. Mikäli se poistuu hetkeksi keskuudestamme, odotan mielenkiinnolla tulevia ruokinta aamujamme.