Hot town, summer in the city.

              Ajattelin, että blogin kirjoittaminen olisi jotenkin vaivalloista, mutta villiinnyin eilen niin paljon tästä, etten malttanut mennä ajoissa nukkumaan ja se aamu viiden herätys ei ollutkaan tällä kertaa se päivän paras hetki. Mietin koko päivän mitä tänään kirjoittaisin, mutta niistä ajatuksista puoletkin on jo karanneet.
Päätin eilen että nyt loppuu itsesäälissä rypeminen, etten muka pysty parempaan. Aamulla ruokinnan, tarhauksen ja karsinoiden jälkeen satuloin hevosia liukuhihnalta.Olen huomannut että kaikkein parhaiten estää itseänsä lintsaamasta kun lähtee treenaamaan jonkun muun kanssa, jolloin ei kehtaa pitää koko ajan kävelytaukoja, tai lähtee  ihmisten ilmoille radalle, jolloin kaikki tuijottaa ja on pakko purra hammasta ja edes yrittää parastaan. Tänään kolmannen hevosen kohdalla tapasin ruotsalaistuttavan joka on taistelut sen pitkän tien päästäkseen kilparadoille Ranskassa. Viime viikolla Pariisissa olusilla sovittiin, että hän koittaisi vähän couchata minua jonain päivänä, koska halusi testasta pedagogin taitojaan. Mielenkiintoisin kymmenen minuutin ratsastustunti, joka saattoi jollain tavalla vaikuttaa ulkopuolisten mielestä huvittavalta.Toinen kiljuu kärryistä " make a porn ass!" " Excellent, now it looks good!". Ja toinen kiemurtelee naamapunaisena takapuoli pystyssä satulassa. Oli hauskaa, ja jokin palanen siitä ihmeellisestä tekniikasta taisi loksahtaa kohdilleen.

Tänään oli jotenkin tosi hiostavan kuuma päivä. En edes halua tietää mitä se hiostava kuumuus on heinäkuun puolivälissä. Päivä meni kuitenkin kutakuinkin hauskoissa merkeissä. Meille tupsahti tänne herttainen australialiainen pariskunta, jotka ovat auttaneet meitä hevosten kanssa. Välillä tuntuu, että tämä on kuin lentokenttä, jossa ihmiset, kansallisuudet ja kielet vaihtuu ja taas lentokone tuo jotain uutta.Joskus se väsyttää, mutta toisaalta on hienoa tavat niin paljon erilaisia ihmisiä.

Viinilasi on tyhjä. Mietin muuten eilen kaupassa, miten ranskalaista on kantaa kaupassa ostoskoria ja patonkia kainalossa.Joskus olin sitä mieltä, että on kliseistä kaivata ulkomailla ruisleipää, mutta kuuden viikon patonkikuurin jälkeen olen ajellut ympäriinsä etsimässä edes huonoa kopiota siitä.Saksalaisen Bauer Schwarzbroten voimalla huomiseen päivään.