Laukkaparatiisissa

Kotikylämme Chamant sijaitsee vain vartin ajomatkan päässä laukkaurheilun mekkana tunnetusta Chantillyn kaupungista. Kolmen täällä vietetyn kuukauden aikana olin kuitenkin onnistunut tutustuttamaan itseni ainoastaan kaupungin yöelämään sekä ravintolatarjontaan. Olimme joitakin viikkoja aikoja keskustelleet puoliksi tosissamme naapuritallilla työskentelevä ystävämme Dennis Bethouartin kanssa laukkaratsastus tuokiosta Chantillyn laukkatalleilla. Alkuviikosta Dennis tuli ilmoittamaan meille, että laukkajockey- vaihto olisi itseasaissa ihan oikeasti toteutettavissa. Denniksen laukkavalmentaja tuttava oli suostunut ottamaan minut ja Sadun mukaan perjantai aamun treeneihin Chantillyn laukkavalmennuskeskuksessa sijaitsevalle valmennustallilleen.

Château de Chantilly

Niinpä aikaisin perjantai aamuna jo yli vuorokauden innostahihkuneet montéohjastajat pakkautuivat autoon turvaliivit ja kypärät kassissa kuin matkalla ensimmäiselle ratsastustunnilleen. Dennis kuljetti meidät määränpäähän maisemareittiä pitkin ja antoi samalla lyhyen Chantilly- historiasta nykyhetkeen katsauksen. Näin päivänvalossa tarkasteltuna tuntui kun koko kaupunki hengittäisi laukkaurheilun kautta. Jokaisessa tienristeyksessä oli patsaita laukkahevosista, kaupungista löytyy hevosmuseo, laukkaurheilulle omistautuneen prinssin linna, virallinen laukkarata, jockeyden oma sairaala, jockey- koulu, sekä uskomaton pinta-ala treenipaikkoja laukkahevosille. 

Chantillyn hevosmuseo

Kulttuurihetken jälkeen saavuimme määränpäähän jossa meidät otti vastaan valmentaja Marcel Rollandin  ystävällinen vaimo. Dennis oli varoitellut, että laukkaihmiset katsovat meitä raviurheilijoita hieman alaspäin, koska pitävät meistä suurinta osaa maatiloilta lähtöisin olevina juntteina. En sinänsä ihmettele tätä asennetta. Olin jo automatkalla pannut merkille, että puitteet ainakin näyttäisivät olevan laukkapuolella asiallisessa kunnossa, eikä perillä talleillakaan yhtään hullumalta näyttänyt.

Miten tätä ohjataan?

Syy siihen miksi laukkahevos puolella kaikki on hienompaa ja suurempaa on yksinkertaisesti raha. Jos ravihevosen valmennusmaksu yhdeltä päivältä liikkuu Ranskassa 30-40 euron välillä on se laukkahevoselle 20-40 euroa enemmän. Laukkalähtöjä myös pelataan suuremmalla volyymilla kuin ravilähtöjä. En tiedä tarkkaa syytä siihen miksi laji nauttii raviurheilua suurempaa suosiota, mutta voisin kuvitella että tämä johtuu lajin perinteikkäästä historiasta ja maineesta "aristokraattisena" urheilulajina. Suurempiin laukkakilpailuihin on jopa olemassa pukeutumisetiketti. Esimerkiksi eräs tuttavani jätettiin kerran portin taakse " tilaisuutta varten  liian huonosti pukeutuneena".

Lähtökiihdytys

Oppaamme Dennis kertoi myös että lajin rikas jalusta mahdollistaa sen, että laukkatalleilla työskentelee eri osa-alueisiin erikoistunutta henkilökuntaa. Kun ravihevosen hoitajana kaiken perustyön lisäksi tulisi toimia kengittäjänä, autonkuljettajana, eläinlääkärinä, hevosenomistajien host-henkilönä, kahvinkeittäjänä, raviohjastajana, montéjockeynä ja kirjanpitäjänä, ovat tässäkin suhteessa  laukkamaailmassa asiat toisin. Karsinoiden puhdistukseen on palkattu oma erikoisosaajana, hevosten treenaamiseen löytyy oma tiiminsä, kilpajockeyt ilmestyvät vain kilpailuareenalle, eikä puhettakaan että kukaan edellä mainistuista kuljettaisi hevosia kilpailupaikalle. Meidän ratsastaessa hiittiryhmän mukana, hevosen valmentaja ei suinkaan ollut radalla tosi toimissa vaan tarkkaili meitä aidan takana muistiinpanovälineeet ja sekuntikello kädessään. Niin, eikä yksikään näistä välttämättä edes osaa lyödä irtokenkää paikoilleen, saatikka hoitaa mitään peruslääkinnällisiä toimenpiteitä.

Valmentaja Marcel Rolland

Oli upea kokemus päästä kurkistamaan tämän glamourin täytteisin lajin kulisseihin, vaikka  ainakaan Chantillyssä ei sinne kulissien taaksekaan löydy mitään piilotettavaa. Me Sadun kanssa pääsimme ratsastamaan "hiittiä" noin kymmenen hevosen ryhmässä. Alkuun olo satulassa oli vähän kuin ei olisi koskaan ennen hevosen selässä ollutkaan, mutta tovin jälkeen oli totuttu erilaiseen ohjaustekniikkaan. Montéistuntaan nähden ratsastusasento oli ehkä aavistuksen pystympi. Ennen lähtöä valmetaja opasti, että jalustimien pituus toimii hevoselle vauhdin merkkinä, mitä lyhyempi mitta, sen kovempaa mennään. Laukkahevosilla tuntuisi olevan myös paremmat ohjaustehosteet ravihevosiin nähden. Tuntuma hevoseen on hyvin kevyt ja vauhdin säätely sekä jarrutus helpompaa. Oma ratsuni oli 4- vuotias laukkaestehevonen, joka oli juuri voittanut edellisen kilpailunsa. Vaikka tuntui että altani löytyy melkoinen moottori jos se viritetään täyteen tehoon, hevonen oli herkkä ratsastajan ohjeille ja käyttäytyi viisaasti siellä missä piti.

Hiitillä

Keskustelin treenien jälkeen jälleen valmentajan vaimon kanssa ja hän kertoi, että oikeastaa kaikki laukkahevoset ovat  ohjasotteille melko herkkiä. Hevoset saattavat olla "räjähtävämpiä" koska eivät ulkoile juurikaan valmennuslenkkien lisäksi, mutta  eivät paina ohjille ja kaahota kuten ravihevoset. Laukkahevosen satulassa tuntui että mitä kovempaa mentiin, sitä enemmän kyydistä voi nauttia. Kotona kun montéhiittiä ajamasta tullaan usein takaisin naama punaisena puuskuttaen.

Satu fiksailee jalustimia ennen tosi toimia

Chantilyssä vietetyn aamun jälkeen jaksoin hymyillä koko loppu päivän. Laukkahevoset olivat niin upeita kuin olin vain voinut kuvitella. Haaveenani on ollut päästä edes kerran elämässäni ratsastamaan sellaisella, mutta täytyy sanoa että nälkä kasvaa syödessä ja joskus on vielä päästävä takaisin. Ainakaan toistaiseksi kumpikaan meistä ei aijo vaihtaa alaa, vaikka työpaikkojakin olisi ollut tarjolla. Palkkakin olisi kuulemma parempi ja työviikot lyhyempiä. Ehkä suomalainen vaatimattomuus, työmoraali sekä suonissa virtaava talonpoikaisveri vetää kuitenkin enemmän tähän "koko kansan lajiin". Ja täytyy myöntää, että kaiken tuon kuullun ja nähdyn jälkeen tuntuu mukavalta tuntea itsensä oman elämänsä McGyveriksi.