Aika kulkee nopeasti menneisyydessä, syyskuuhun lasketaan sekunteja.

Anna ja Succee

Aika rientää kuin siivillä, näin kertoo vanha sanonta ja tottahan se on. Jätetään välistä perinteiset, on ollut kiire, väsymys ja sen sellaiset selittelyt ja siirrytään suoraan asiaan. Kaikenlaista on jälleen tapahtunut kuukauden aikana. Iloisimpia uutisia ovat ensimmäinen voitto Belgiassa sekä loma kesäiseen Helsiinkiin. Univelat tuli maksettua ja sain viettää viisi unohtumatonta päivää korvaamattomien ystävien sekä mahtavan poikaystävän ansiosta. Kolmisen viikkoa sitten ajettu voitokas startti tuntuu jo kaukaiselta, mutta voitte vain kuvitella mikä fiilis kun vihdoinkin se voitto tulee ja pomon hymy ylettyy pidemmälle korviin kun omasi.


Thebaide-tamman kanssa edellinen startti päätyi häiriöstä laukkaan ja myös tällä kertaa samainen tilanne oli lähellä. Ensimmäisessä kaarteessa oli taas enemmän vilinää kun turkulaisella torilla, mutta onneksi tällä kertaa onnistuin ajoissa väistää kolmannelle radalle laukkailevia ratsukkoja. Belgialaisesta montékulttuurista olen oppinut tähän mennessä ainakin sen, että jos haluat onnistua tai välttää vaaratilanteita on parasta kaasutella heti lähdöstä keulaan ja pinkoa lujaa pakoon tai vaihtoehtoisesti ajella vähintään viidettä rataa lähikontaktien välttämiseksi.

Thebaide oli tullut Philippen luokse Belgiaan kilpailemaan, koska voittosumma ei ollut 5-vuotiaille riittävä Ranskan kilpardoille.Voiton myötä tämä ongelma kuitenkin poistui, mikä toisesta näkökannasta katsottuna tarkoitti tamman ja minun teiden eroamista. Alunperin tamman piti jäädä vielä meille valmennukseen, mutta maanantaina epäonnistuneen startin päätteeksi omistaja soitti Philippelle ja ilmoitti että neiti lähtee suoraan ravipaikalta kotiin. Vaikka hevosia tulee ja menee, meillä varsinkin, niin on myönnettävä että tämä hevonen on yksi niistä jotka jää sydämeen loppu elämäksi. Kävin  antamassa Thebaidelle useammat hyvästit, ja tiedättehän sen tunteen kun hevosen silmistä näkee että sekin ikäänkuin näyttää tavallista surullisemmalta. On kuitenkin vielä mainittava, että tällä kertaa tamman selässä oli itse Prix de Cornulierin voittaja Yoan Lebourgois joka lähti matkaan lähdön kakkossuosikkina, mutta valitettavasti tamma hyppäsi viimeisessä kaarteessa laukalle. Niin että ymmärrättehän varmaan mitä yritän tässä vaatimattomasti kertoa :)

Ph:n heräteostos " Madame Blanche"

Kuukauden sisällä tapahtunut suuri muutos on ollut myöskin se, että Fia muutti kolmisen viikkoa sitten hevosineen Chamant- nimisessä kylässä sijaitsevalle hevostilalle. Kyseinen paikka tarjoaa vaihtelevammat valmennusolosuhteet ja sijaitsee lisäksi lähempänä Pariisia ja lentokenttiä, mikä helpottaa Fian ruotsalaisten hevosenomistajien ja valmentajien vierailuja. Asumus- ja tallierosta huolimatta vanha tiimi jatkaa niin raveissa kuin vapaa-ajallakin yhteistyötä ja mikä parasta, nyt meillä on Fian kanssa parempi syy käydä useammin ulkona syömässä!

WELCOME BACK FROM HOLIDAY ANNA! :)

                                                                  Fian muutto aiheutti haikeiden tunnelmien lisäksi pientä paniikkia sen suhteen kuinka tulisin jatkossa selviytymään kahden miehen kanssa niin tallilla kuin kotona, jotka olivat kuitenkin tottuneet Fian luksus ruuanlaittotaitoihin ja kykyyn hoitaa kaikki muukin sukkapyykistä lentolippujen varaamiseen. Kaikki huoli oli kuitenkin täysin turhaa.Pojat ovat ilmeisesti puolen vuoden aikana huomanneet että Annalla soppakauha ei aina pysy  ihan täysin hyppysissä ja tätä nykyään pääsen välillä ihan täysin valmiiseen päivällispöytään tai vaihtoehtoisesti ravintolaan syömään.Tallikin on pysynyt kutakuinkin pystyssä kahden pyörremyrskyn ja yhden hysteerisen loimien viikkaajan muodostaessa jonkinlaisen harmonisen tasapainon. Mitä nyt välillä tilanne hieman riistäytyy käsistä, kuten yllä olevasta kuvasta voi asiaa tulkita.

Oppilaslisenssi Ranskassa häämöttää 42 päivän + 15 päivän byrokratia extran päässä. Syyskuun 22. päivä, we will reach you! Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa ja laskematta päiviä, koska välillä tämä odottaminen ajaa toivottomaan epätoivoon. Varsinkin apprentis- montélähtöjen seuraaminen raveissa ottaa joskus koville. Mieleen hiipii silloin usein ajatus, jos vain... niin mäkin olisin nyt tuolla. Mutta yritän ajatella järkevästi ja positiivisesti aina tällaisten romahdusten sattuessa. Olen kuitenkin maailman parhaassa montéopissa ja kaikki tämä treenaaminen ja kokemus on vain kotiinpäin sitten kuin portit sinne kilparadoille vihdoin aukenevat. Ja onneksi on Belgia jossa pääsee välillä helpottamaan tuskaa ja jossa oppilaslisenssin sai muuten yhdellä puhelinsoitolla :).

Tässä odotellessa on myöskin se hyvä puoli, että työpaikkaani ei ainakaan voi moittia siitä että elämä ja työnteko kävisi joten yksitoikkoiseksi. Vaikka töitä painetaan edelleen ja vielä entistä kovempaan tahtiin, osataan meilläkin joskus vähän relata. Viime viikolla kun helteet iskivät myös tänne Ranskan Pohjolaan, päätimme Philippen kanssa ruokkia yhdeltätoista hevoset, kävimme kaupan kautta ostamassa lounaseväät ja ajoimme hevosten kanssa kymmenen kilometrin päähän pienelle vesiputokselle. Hevosille rakennettiin aitaus jokeen ja meidän lounastaessa hepat viettivät laatuaikaa kylpylässä. Tämä oli kuumana kesäpäivänä niin hyvä idea, että teimme vielä saman päivän aikana kolme reissua jalka- ja mielenhoitoa kaipaavien hevosten kanssa joelle.Tunnelmaa latisti vain se, että päivän päätteeksi Philippe löysi joesta rapuja, joihin paljaat varpaani eivät varsinaisesti haluaisi vedessä törmätä.

Ph & Uberino

Olemme tallillamme myös tulleet vuodessa siihen pisteeseen kun on aika alkaa käsitellä kaksivuotiaitamme yksilöinä, kaivaa passit esille ja etsiä varsoille oikeat nimet. Tähän mennessä varsoja on kutsuttu muun muassa niinkin persoonallisilla nimillä kuin : " Bébe noir, Bébe noir nr.2, Bébe noir plus grand, Blind-Baby, Crazy-Baby of Zozo, Small female baby ja niin edelleen. Tänään parille näistä esiteltiin satula ja ratsastaja ensimmäistä kertaa. Ja on kehuttava, että on kyllä fiksua nuorisoa! Tällä hetkellä tuntuu, että aikuisosastolla puolestaan viiraa päässä pahemman kerran joka toisella vähintään.




Elämäni monimuotoisuudesta täällä vielä sen verran, että saan kiittää siitä melko pitkälle pomoani. Jotenkin tulee täällä aina välillä sellainen olo kuin joskus hevosharrastuksen alkutaipaileilla kun tehtiin hevosten kanssa kaikkea jännää salaisista yövaelluksista eväsretkiin.Pienenä haaveilin aina että saisin omalle takapihalle hevosia, mutta järvenpääläisen omakotitaloalueen naapurusto ei välttämättä olisi innostunut asiasta. Philippe päätti eilen illalla toteuttaa tämän lapsuudenunelmani tuomalla kaksi hevostamme yöksi takapihalle laiduntamaan. " Anna mahtuiskohan tosta autotallin läpi hevonen?" " En usko, kun se ei mahtuisi takapihan ovesta, mitenniin?" " Ei kun mulla on tuolla autossa kaksi hevosta odottamassa. Taidan käydä poikkaisemassa vähän tota viereistä lehmien laidunta, niin eiköhän ne siitä mahdu" " Joo, niin se varmaan kannattaa tehdä". Vilkaisin aamulla tallille lähtiessäni hevosia, ja siellä ne olivat vieläkin tyytyväisinä ja tallella. Nurmikkokin oli yön aikana hyvin lyhentynyt.

Tämä teksti luomiseen tarvittiin Abban Golden Hits-levyn läpi kuuntelu, yksi Magnum-jäätelö sekä kulhollinen vanilija-pekaani-toffee-jäätelöä. Alla vielä kuvia eilisestä hevosten yökyläilystä meillä kotona.

Ph vahtii ettei naapureiden lehmät vahingossa karkaa

Onneliset hevoset minilaitumella

Quentin& Un star d'Aurge