Bad Day, Fri Day

PÄÄSYYLLINEN

Kun odotat jotain kun kuuta nousevaa ja sitten tiput sieltä ylös nousseesta kuusta, on tunnelmat vähän rikkinäiset. Kyllä, meillä oli taas koelähtö perjantai!

Alkuperäinen suunnitelma oli, että kokeilen jälleen saman passini kanssa montékoetta ja samoin uuden punaisen tamman kanssa. Aamulla päätettiinkin että kokeilen toisella ensin selästä ja toisella mennään kärryistä ja kokeilen toisen selästä jos ei mene läpi. Loppujen lopuksi kukaan ei mennyt läpi ja mikään ei mennyt niinkuin piti. Päätettiin Andersin kanssa, että koelähtöraketti Titus lämmitetään nyt kunnolla ettei energiaa ole liiaksi itse tosi toimissa. Seitsemän jälkeen oli hevonen valjaissa ja kävin lämmittämässä ensimmäisen kerran. Toisen kerran otettiin suoralla seitsemän 1000m vetoa ja sitten tallille odottelemaan. Startista lähdettiin tietysti ilmaloikalla laukkaa ja koitettiin hajottaa sekkiä, mutta onneksi tällä kertaa ei kovin pitkään ja selvittiin maaliin asti ravilla, tosin ei hyväksyttyinä. Takaisin tallilla päätettiin yrittää toinenkin kerta selästä ja tammalla puolestaan molemmat kärryistä.

Ennen toista esitystä päätettiin tehdä vähän varustemuutoksia. Koska joulukuusella oli päällään vain etusäärisuojat, takasäärisuojat, polvisuojat, putsit, huput, joku ranskalainen kurittajasekki ja tuunattu cresendo, päätettiin lisätä vielä laput, alamartingaali ja häntärauta.Sotaratsu ei näistä turvatoimista huolimatta pysynyt ravilla, sain tuntea nahoissani piiskalla muistutuksen lähdön jälkeen, kun taas mentin vähän laukkaa ja sitten ravia ja sitten kiitolaukkaa ja pysähdyttiin talliporttiin. En tiedä onko musta tullut täällä vain niin huono, vai onko mua aikaisemmin vain siunattu niin kilteillä hevosilla, mutta tänään tuntui taas että kohta mä tipun ja kovaa ja sitten ehkä itken.

Tallille palasin taas tippalinssissä ja olin vihaineinen itselleni ja hevoselle. En tajua mistä ratsuni repi vielä kaiken energian yrittää loikkia joka suuntaan kotimatkalla. Andersilta sain palautetta vain siitä, että olisin joutanut pruuvaamaan useamman kerran kun jouduttiin odottamaan traktoreiden poistumista. Täytyy myöntää, että vaikka osittain ajattelin säästää hevosta, mutta myös omia voimiani jos joutuisin taas yrittää taistelemaan laukkaa alas. Seuraava ohje oli iskeä kärryt perään ja mennä sisäradalle tekemään niin monta testilähtöä kun koelähtöjä oli jäljellä. Ja kappas, tällä kertaa lähdettiin ravia jokainen 10 kertaa ja viimeisellä kerralla annoin mennä 2000m ja siltikin olin lähinnä matkustajan roolissa. Ja kaiken tämän jälkeen hevosen syke on 85!

Jotenkin on ollut tänään matalapainen tunnelma. Vaikka kukaan ei ole sanonut mitään pahaa ja Andersin pinna on pitkä, mutta musta itsestäni tuntuu jotenkin niin surkealta ja epäoonistuneelta. Ja se että kun annetaan mahdollisuus ja sitten et kerta toisensakaan jälkeen onnistu. Hevonen ei ehkä ole se kaikista helpoin, mutta silti on jotenkin tosi ankeaa kerrasta toiseen olla nolaamassa itseänsä yleisön edessä. Ja kun on tullut tänne oppimaan tullakseen paremmaksi ja silti tuntuu että pyörä pyörii paikallaan vaikka kuinka yrittää parhaansa. Ratsastamisen lisäksi olen alkanut muutaman kerran viikossa juoksemaan tunnin lenkkejä, mutta silti tuntuu ettei ole tarpeeksi hyvä kaikkeen työmäärään verrattuna ja mitä pitäisi olla. Ja sitten joku ranskalainen kittaa roseeta aamuneljään ja menee seuraavana päivänä starttiin ja ratsastaa täydellisesti!

Tällä hetkellä tuntuu taas, että tekis mieli luovuttaa, mutta vaikka olisinkin tosi toivoton tapaus niin ehkä mä vielä jatkan yrittämistä kun on tänne asti tultu. Mun pitäisi ehkä olla vain tyytväinen, että mut on päästetty täällä edes melkein kilpailemaan, mutta ihminen tulee unelmilleen niin ahneeksi. Mutta vielä sekin kun on niin lähellä ja kaikki menee koko ajan pieleen. Belgian valoittaja hajotti jänteensä päivää ennen ilmoittamista ja tämä josta piti tulla mun uusi monteraketti ei olekaan se joka tädin luottoratsu.

Muuten Pariisin itärintamalla on rauhallista. Kesiviikkona oli Ranskan itsenäisyyspäivä ja lähdettiin meidän kylän paloasemalle hulppeisiin bileisiin, jossa tarjoilijoina oli ihana palomiehet! Aamulla pöydältä löytyi viini- ja viskipulloja ja muisteltiin että oltiin ostettu ainakin kaksi shamppanjapulloa paloasemalla.Kukaan ei ollut torstaina oikein pirteimmillään, mutta yksi meistä lähti sentään raveihin ajamaan kilpaa ja itse ratsastin päivän päätteeksi vielä yhden juuri oriutensa ymmärtäneen kolmivuotiaan. Eli aika hyvin edellisillan juhlahumuun nähden!

Joudun ehkä hetken vielä rypemään itsesäälissä ja kuulemaan vittuilua kuinka anna osaa ratsastaa vaan laukkaa epämääräisissä asennoissa, mutta on täällä selvitty pahemmastakin. Taas on aika kulunut liian nopeasti. En ymmärrä millainen masokisti voin olla, kun silti tuntuu että elän yhtä elämäni parhaista kesistä.

I don't wanna go, I don't wanna stay

Pitkä aika on kulunut siitä kun olen viimeksi vaivautunut kirjoittamaan, vaikka alkuun olikin niin hyvä draivi päällä. Mutta päätin kun aloitin blogin kirjoittamisen, että mennään täysin fiiliksen mukaan. Tästä ei tule mitään koulutehtävää mikä on pakko aina kirjoittaa deadline aamua edeltävänä yönä. Huono vertauskuva tosin omalla kohdallani, koska yleensä olen niin paniikissa myöhästymisestä että kirjoitan tehtävät viikkoa ennen palautuspäivää.

Paljon on tapahtunut tänän pitkänä kirjoittamattomana aikana. Siitä mihin viimeksi jäätiin, on painettu töitä, juhlittu, käyty raveissa, kärsitty helteestä ja kaikkea siltä väliltä.Ja se helle oikeasti on tuntunut siltä, niinkuin Suomen pakkasissa, ettei pysty edes liikkumaan. Kun mittarissa on + 39c ei voi tehdä muuta kun yrittää hikoilla pitkää siestää lakana alla tai vaihtoehtoisesti juosta ympäri tallin pihaa vesiämpärihippaa kollegoiden kanssa. Mutta jos palaan taas siihen helmikuiseen hoasin kämppään jota yritin epätoivoisesti lisälämmittää auton sisätilapuhaltimella, niin en valita.

Pahimpina hellepäivinä meillä aloitettiin työpäivä kello neljältä aamulla. Herätyksen ei olleet herkkua, mutta oli aivan uskomaton tunne ajaa hevosta puoliksi pimeällä raviradalla ja katsoa kun toisella puolella taivasta aurinko nousee ja toisella puolella pimeässä välkkyy salamat ja ukkostaa. Niinä aamuina kun herättiin postinkantajien  herätyskellon mukaan, päivä oli paketissa kymmenen aikoihin aamulla. Ennen iltatallia pidettiin pitkä siesta, koska jopa kuudelta illalla oli välillä liian kuuma laittaa hevosia yöksi ulos.

Viime viikolla sain passi kokoelmaani uuden lempiväriseni eli punaisen hepan. Normandiassa oli pari viikkoa sitten huutokauppa, josta Anders toi mukanaan ketunvärisen Tessan. Testattiin tamman montékyvyt toissapäivänä ja vihreältä valolta näytti. Myös pomo oli tyytyväinen montehiittiin ja ensi perjantaina saan hikoilla koelähtöraveissa ainakin kaksi montékoelähtöä.Toivottavasti tällä kertaa viimekertaista paremmalla menestyksellä.
Tiistaina puolestaan käytiin hakemassa noin tunnin ajomatkan päästä uusi Offshoredreamilainen kaksivuotias vahvistus talliin.Harhailtiin hieman pitkin ranskalaisia kyliä ennenkuin löydettiin oikeaan siittolaan, mutta oikeastaan vain omaksi eduksemme, oli upeaa nähdä vähän lisää ranskalaista maaseutua.Testiajojen jälkeen valmentaja on ollut tyytyväinen uuteen oriin ( jonka nimi on muuten Monkeyface Bird :) ja kyseessä on kuulemma tulevaisuuden Prix d'Ameriquen osaanottaja. Vähän niinkuin Anders Best.

En oikein ymmärrä mistä se johtuu, mutta alkaa tuntua enemmän ja enemmän siltä että täällä voisi viihtyä pidemmänkin ajanjakson. Lähtöpäivää on jo siirretty kuukaudella, koulunpenkille on pakko palata mutta niin on kyllä Ranskaankin. Yhtenä päivänä olin jotenkin tosi epäonninen, kun hevosen jalkoja pliistratessani passini potkaisua kiitollisesti päähän ja hetkeä myöhemmin yritin komentaa junttiruunaa ja löin itseän i riimunarulla naamaan täydellä latauksella ja sitten ihan perussettiä, kottikärryjen kaaumista keskelle pihaa ja sen sellaista. Ja näiden onnettumuuksien jälkeen mietin silti että tekisi kyllä mieli jäädä.

Tällä hetkellä viihdyn Andersin tiimissä enemmän kuin hyvin, mutta ehkä jossain vaiheessa saattaisi tämä hevosparatiisi käydä ahdistamaan. Grosbois on kuin pieni pohjoissuomalainen kylä jossa kaikki tietää elämästäsi kaiken ja vielä lisäksi sellaisiakin asioita joita et itsekään tiennyt. Toisaalta täällä elämänmeno on sosiaalisempaa ja ihmisiin tutustuu helmpommin, kun muurien sisään on ahtautunut satoja samanhenkisiä ihmisiä. Ennen Ranskaan lähtöä mietin, että olisin paljon mielummin halunnut jonnekin maalaistallille töihin, mutta tällä hetkellä en kadu hetkeäkään että tulin juuri Grosboisiin. Tämä on sellainen paikka jonka jokaisen hevosihmisen on elämänsä aikana nähtävä.

Huomenna taas uuteen normipäivään, joka ei koskaan ole samanlainen. Ehkä viikonloppuna taas Pariisiin. Eikö olekin ihan oiketettua shoppailla Champs Elyseeltä uudet talliadidakset, kun kyseessä on kuitenkin alennusmyynni ja lenkkareissakin on pinkkiä.